Mutta viimein kävi tämäkin uuden leikkikalun käyttö yksitoikkoiseksi. Haukku herkesi rummuttamasta ja rupesi tekemään kojeellaan kaikellaisia poikamaisia kokeita. Hän painoi puikon toisen pään jännettä vastaan ja työnsi sitä taaksepäin, kunnes toinen pää puserti oksan sisäpuolta vastaan. Tuloksena oli uusi kuvio puusta ja jänteestä ja se säilytti muotonsa, vaikka sen laski maahankin. Haukku uudisti kokeensa pariin kertaan, mutta sittenpä sattuikin suuri onnettomuus. Hän oli juuri vetänyt puikkonsa, pitäen sitä nuoliasennossa, melkein niin pitkälle taaksepäin, että sen pää oli joutumaisillaan tuon taivutetun oksan sisäpuolelle, kun se luiskahtikin hänen kädestään ja lensi tiehensä.
Iltapäivän hiljaisuuden katkaisi läpitunkeva lapsen parahdus, jossa ei ollut hituistakaan leikillisyyttä. Ab hypähti pystyyn ja oli silmänräpäyksessä nuorten luona. Hän näki säikähtyneen Pyökinlehden seisovan kirkuen ja kurottaen paksua käsivarttaan; siinä riippui pieni puupuikko, joka oli tunkeutunut lihaan juuri siksi syvälle, että se pysyi siinä kiinni. Haukku katseli häntä hämmästyneenä ja peloissaan. Ab ei käsittänyt rahtuakaan koko asiasta, vaan luuli tytön loukkaantuneen siten, että Haukku oli huolimattomasti heitellyt häntä kepeillä. Hän hyökkäsi veljeänsä kohti antaakseen hänelle yhden noista läimäyksistä, joita luolalasten kesken jaettiin ja saatiin niin helposti. Mutta Haukku livahti sopivan puun taakse ja kirkui sieltä olevansa kerrassaan syytön mihinkään pahaan aikomukseen, aivan kuten nykyajankin poika on joutuisa puolustautumaan rangaistuksen uhatessa. Hän kertoi eriskummaisesta leikkikalustaan ja tarjoutui osoittamaan, miten kaikki oli tapahtunut.
Ab näytti epäilevältä, mutta nauroi sentään; sillä tuo pieni puikko, joka oli tunkeutunut vain nahan lävitse, oli pudonnut maahan Pyökinlehden käsivarresta ja nuoren neitosen säikähdys oli vaihtunut kostonhimoiseen suuttumukseen ja hän vaati, että Haukkua oli kuritettava. Ab antoi rikollisen tehdä kokeensa. Haukku otti leikkikalunsa ja ryhtyi näyttämään, miten Pyökinlehti oli tullut vahingoitetuksi. Mutta häntä seurasi nytkin perin huono onni. Taikka hän onnistui liian hyvin. Nuoli lennähti jälleen jousesta ja se ääni, joka nyt kajahti ilmoille, ei ollutkaan mikään lapsen huudahdus. Sen päästi iso nuorukainen, joka tunsi äkillistä ja pistävää kipua eikä voinut säilyttää arvokkuuttaan. Vaikka Haukku olisi ollut yhtä varmakätinen ja tarkkasilmäinen kuin myöhempien, aikojen jousimiehet, niin ei hän olisi saattanut lähettää nuolta maaliin tarkemmin, kuin hän nyt oli lennättänyt ihmeellisen säleensä ison veikon rintaan. Rikoksentekijä seisoi sekunnin ajan tuijottavin silmin, pudotti sitten leikkikalunsa ja pakeni metsään päästäen ulvonnan, joka ilmaisi hänen joutuneen melkein kuolemankauhun valtaan.
Abin ensimäisenä ajatuksena oli ajaa takaa pahantekijä-veljeänsä. Mutta ensimäisen loikkauksen tehtyään hän hillitsi itsensä ja pysähtyi vetämään ulos tuota esinettä, joka heikon voiman lähettämänä ei ollutkaan tunkeutunut syvälle. Hän tiesi nyt, että Haukku oli oikeastaan viaton, ja poimi maasta tuon hyljätyn leikkikalun, ruveten uteliaana ja miettiväisenä tarkastelemaan sitä.
Nuoren miehemme kokeiluhavainto ilmeni nyt kuten tavallisesti. Hän asetti säleen jännettä vastaan, veti sen taaksepäin ja antoi lentää, kuten oli nähnyt Haukunkin tekevän — tuo lupaava vesa muuten tirkisteli nyt metsänlaidasta ja koetti arvostella, joko hänen sopi palata. Ab havaitsi, että säle lensi taivutetun oksan voimasta kauemmaksi, kuin minne hän kykeni heittämään kädellään, ja hän uteli mikä olisi tuloksena, jos tuo Haukun keksimä leikkikalu tehtäisiin kooltaan suuremmaksi. "Laadinpa samanlaisen, mutta isomman", hän virkkoi itsekseen.
Uskalias, mutta enemmän tai vähemmän valtioviisas Haukku oli nyt astunut esiin metsästä ja luovaili sangen varovaisena sitä paikkaa kohti, missä Ab seisoi. Vanhempi veli näki hänet ja kutsui häntä koettamaan kapinettaan uudelleen, ja nyt poikanen tiesi olevansa turvassa. Sitten molemmat kisailivat leikkikalulla tunnin tai pari ja Abissa heräsi yhä enemmän mielenkiintoa sen ominaisuuksia kohtaan. Mitään varmaa käsitystä ei hänellä vielä ollut sen mahdollisuuksista, pitihän sitä vain eriskummaisena kapineena, jonka olisi oltava isompi.
Seuraavana päivänä Ab hakkasi eräästä puusta noin sormen paksuisen ja kolmen jalan pituisen oksan, siloitteli sitä ja taivutti sen sitoen molempiin päihin vahvan jännenuoran, kuten Haukkukin oli tehnyt. Se ei ollut ensinkään kelvoton ensimäiseksi jouseksi, vaikka toinen pää oli toista ohuempi ja koko kaari varsin kankea. Sitten Ab leikkasi suoran, lähes kaaren pituisen pajunoksan ja rupesi toistamaan edellisen päivän kokeiluja. Ihminen ei ole koskaan ollut enempää hämmästyksissään kuin tämä nuorukainen, vedettyään oksan taaksepäin melkein päähän asti ja laskettuaan sen menemään!
Kun tuo voimakkaan käden vetämä keppi oli päässyt irralleen, se lensi nopeammin ja etäämmälle, kuin mitä hän oli edes kuvitellutkaan mahdolliseksi valmistaessaan tuota leikkikalua. Kauan sai hän etsiskellä kärjetöntä nuoltaan ja löydettyään sen hän lähti aukeammille paikoille voidakseen aina nähdä, minne se putosi. Kerran se iski lujasti erään tammen runkoon ja tunkeutui tylppäpäisenäkin syvälle sen kovaan, ruskeaan kuoreen, jääden siihen vapajamaan. Välähtipä silloin nuorukaisen mieleen muuan ajatus, jonka vaikutus oli ulottuva vuosisatoihin: "Mitäpä jos tuo lentävä kappale olisi ollut kärjellinen ja olisi osunut poroon tai johonkin muuhun riistaeläimeen?"
Hän vetäisi kepin irti puusta, seisoi jonkun aikaa tuumaillen ja läksi sitten äkkiä juoksemaan luolaa kohti. Tästä oli puhuttava Rampa-ukolle!
Vanhus työskenteli yksinään, ja hiukan kiihkeänä kertoi nuorukainen hänelle, minkä vuoksi oli niin kiirehtinyt hänen luokseen. Ukko kuunteli jotensakin kärsivällisesti, mutta irvisteli kuitenkin sääliväisen näköisenä. Olihan hän ennenkin kuullut nuorten miesten kertovan suurista aatteista, uudesta ja paremmasta kaivamistavasta, taitavammasta kalastamisesta tai sukkelammista satimista. Mutta kuuntelipa ukko sentään ja taipui lopulta Abin hartaista pyynnöistä ontumaan ulkosalle nähdäkseen omin silmin, miten tuo vahva kaari lähetti kepin lentoon. Kahden he lähtivät aukeaman luo ja Ab näytteli näyttelemistään vanhalle ystävälleen, mitä tuo kapine sai aikaan. Toinen laukaus toi entisen metsästäjämme silmiin uuden ilmeen ja hän pyysi Abia juoksemaan luolaan ja noutamaan sieltä mielikeihäänsä. Nuori mies palasi takaisin niin nopeasti, kuin vahvat sääret saattoivat tuoda hänet, ja paikalle syöksähtäessään hän tapasi Ramman seisomassa pitkän keihäänheiton päässä suurimmasta aukeaman laidassa olevasta puusta.