Rakkautta ei Ab vielä tuntenut, mutta neitonen veti häntä sentään puoleensa. Hänellä ei ollut mitään varmaa halua viedä häntä mukanaan johonkin uuteen kotiin, mutta hän tahtoi tutustua tuohon olentoon paremmin. Saattoihan raakkutyttöjen joukosta kenties saada yhtä hyviä vaimoja kuin vuorien ketteräjalkaisista tyttäristä.
"Uinpa tuonne paadelle!" hän virkkoi kumppanilleen ja Tammi vastasi nauramalla ääneen.
Niinä aikoina ryhdyttiin vitkastelematta päätöksestä toimeen ja tuskin oli Ab saanut sen sanotuksi, kun hän jo heitti Tammelle nahkaverhonsa ja puettuna vain lanteille sidottuun kaistaleeseen pudottautui loiskahtaen veteen. Tyttö oli kaiken aikaa seurannut tarkkaavaisesti jokaista liikettä. Kun pienet laineet löivät hilpeinä miehen yli, niin hän laskeutui kevyesti alas kohopaikaltaan ja solahti virtaan yhtä sulavasti ja hiljaa kuin majava. Ja sitten alkoi kilpa-uinti. Tyttö löysi helposti keskiväylän virtapaikan ja oli toista sataa kyynärää edellä, kun Ab tuskin oli ennättänyt hänen vanaveteensä.
Tuo jäntevä nuori vuoristolainen oli oiva uimari. Varhaisesta lapsuudestaan asti hän oli oleskellut vedessä melkein päivittäin ja vaikkei hän ollutkaan koskaan kilpaillut raakkuväen kanssa, niin uskoi hän sentään saavuttavansa jokaisen näistä, olkootpa sitten miten vikkeliä tahansa. Eivätkö hänen käsivartensa ja säärensä olleet pitemmät ja vahvemmat, hänen rintansa lujempi kuin heidän? Hän tunsi helposti voivansa uida uuvuksiin heidän reippaimmat kalastajansa ja tuon tytön — no, hänet hän saavuttaisi varsin pian, vetäisi hänet ranta-äyräälle ja sitten pidettäisiin pientä pakinaa, joka olisi tuleva hupaiseksi, ainakin hänelle. Voimakkaasti halkoivat kädet vettä ja vahvat sääret potkivat nopeasti ruumista eteenpäin kohti tuota ruskeata esinettä. Joen partaalla juoksi Tammi nauraen ja huutaen.
Kyynärä kyynärältä lähestyi Ab voimakkain vedoin kilpakumppaniansa. Tyttö ui rinta-uintia kuten mieskin — Ab ei muuta osannutkaan — meloen koiran tavoin ja usein hän käänsi päätänsä katsahtaakseen takanaan tulijaan. Ei hän näyttänyt vieläkään säikähtyneeltä ja se herätti Abissa ihmettelyä, sillä harvoinpa tuollainen takaa-ajo oli synnyttämättä pelkoa sen ajan naisessa. Ehkäpä hän käsitti, ettei nyt ollut kysymyksessä todellinen ryöväys, sillä hän oli usein kohdannut ahdistajansa; mutta olipa sentään kyllin syytä välttää sinä päivänä lähempää yhteyttä. Hän ui herkeämättä ja yhtä herkeämättä läheni Abkin häntä.
Alaspäin pitkin vyöryvää virtaa, joka painui itää kohti mäkien ja rinteiden, tasankojen ja metsien ohitse, eteni ajo. Rannalla juoksi Tammi huohottaen ja usuttaen, mutta vahvoista sääristään ja kestävyydestään huolimatta hänen oli vaikeata pysytellä noiden molempien päiden tasalla, joiden hän näki kelluvan verrattain lähekkäin kuohujen keskellä. Ab oli jo aikoja sitten unohtanut Tammen. Hän oli unohtanut senkin, kuinka hän oli noin joutunut uimaan jokea pitkin. Hänen ajatuksensa olivat kiinnittyneet yksinomaan tuohon pakoittavaan päämäärään: hänen oli tavoitettava edellä uiva neitonen!
Yhä lähemmäksi saapui nuori mies tyttöä, vaikka nopea virta auttoikin molempia yhtä paljon. Sata kyynärää oli vähentynyt kymmeniksi ja Ab voi nyt selvästi eroittaa tytön vanaveden ja silloin tällöin vilauksen hänen ruskeista kantapäistään, kun hän potkaisi liian korkealle. Hän tunsi nyt olevansa varma saaliistaan ja nauroi itsekseen, kun hän teki käsivarsillaan entistä tuimemman vedon ja tuli niin lähelle, että saattoi eroittaa tytön ääriviivat veden läpi. Tässähän on kysymys vain kestävyydestä, hän hihitti itsekseen. Kuinka voisi nainen uuvuttaa uinnissa hänen kaltaisensa miehen?
Juuri silloin Ab näki raakkuneidon kohottavan päätään, kääntävän sen häntä kohti ja nauravan, nauravan huolettomasti, aivan päin silmiä, niin lähellä olivat he nyt toisiaan. Ja sitten tyttö opetti hänelle jotain! Hän katosi näkyvistä sukeltaen kuin saukko, kun se pyrkii syvyyteen. Tämä oli kuitenkin aiottu vain pieneksi näytökseksi ja hilpeäksi hämäykseksi, sillä ruskea pää pullahti jälleen esiin muutaman kyynärän päässä, pyörähti taasen taaksepäin ja päästi iloisen naurun. Sitten tuo sievä vartalo kääntyi kyljelleen, ja nopeilla potkauksilla sekä sivuvedoilla tyttö syöksyi eteenpäin pienten vaahtoharjalaineiden halki ja poistui kintereillään olevasta kilpailijastaan yhtä helposti, kuin huvipursi jättää lotjan. Joen partaalta kajahti hurja ulvahdus, jonka olisi voinut selittää ilmaisseen hämmästystä, suurta ihastusta ja veljellistä ilkuntaa. Tammi nautti suunnattomasti! Hän oli ainoana todistajana kilpauinnissa, jommoista harvoin näki, ja hän sai maksaa ystävälleen siitä, että tämä oli erinäisissä tilaisuuksissa kohdellut häntä mahtipontisesti.
Mutta roteva ja itsepäinen Ab ei ollut vielä uupunut eikä aikonut tuon uuden käänteen tähden luopua pitkästä ajostaan. Hän veti syvään henkeänsä ja pani veden kuohumaan ympärillään. Mutta yhtä mahdotonta olisi villihanhen ollut saavuttaa lennossa pääskystä kuin hänen tuota ruskeata juovaa vedessä. Ihmeellistä, miten tuo raakkutyttö ui! Niin hän oli kuin lintu, joka ui ja sukeltelee eikä tunne mitään pelkoa, niin kauan kuin se on vedessä kyllin kaukana sellaisista paikoista, missä on kömmittävä maata pitkin ja kivien yli. Eipä silti, että raakkutyttö olisi tuntenut itsensä oudoksi maalla. Olihan hän sielläkin verrattain ketterä, mutta puro ja joki olivat pienestä pitäen olleet hänen varsinaisia elementtejään, ja sen vuoksi oli vuorelaisen kilpailu alusta asti sulaa mielettömyyttä.
Ab kohottautui pystyyn vedessä ja tähysteli tuota etäistä tummaa pilkkua. Suuttuneena ja hullaantuneena hän pani liikkeelle jäntevän ruumiinsa kaiken uintivoiman. Jonkun aikaa näytti siltä, kuin kykenisi hän sittenkin saavuttamaan tytön, joka häämöitti veden pinnalla tuskin pistettä suurempana. Hänen heikot menestyksen toiveensa sammuivat kuitenkin pian. Tuolla pienellä etäisellä pisteellä tuntui olevan omat aikeensa. Sen nopeus ei vähentynyt ja hetkisen kuluttua se ennätti erääseen polvekkeeseen kadoten näkyvistä. Ab ajautui mutkaan ja äkkäsi tytön alempana kapuavan turviin raakkukalastajien lautoille. Mitä tämä kertoisi heille, sitä ei hän tietänyt. Sitä asiaa ei kannattanut ajatella.