Vaaran johdolla, tuon vanhan tottuneen metsänkävijän, joka oli keksinyt lauman olinpaikan, ruvettiin valmistautumaan hyökkäykseen. Kaikkein ensinnä katkottiin kaatuneista pihkahongista kuivia juuria ja sellaisia kyhmyjä, joissa oli kahvaksi sopivia oksia. Kun näihin juuriin ja kyhmyihin tuikkasi tulta, niin ne leimusivat tuntikausia ja olivat siis mitä oivallisimpia soihtuja. Melkein yhtä kauan ja kirkkaasti roihusi myöskin muutamien muiden puiden kaarna, kun sitä sitoi pitkissä viipaleissa kimpuksi ja sytytti sen toisesta päästä palamaan. Jokaisella oli aseidensa ohella myöskin tällainen soihtu valmiina sytytettäväksi, ja kun nämä varustukset oli saatu valmiiksi, niin joukko järjestettiin pitkään riviin, joka alkoi hiljaa edetä metsän halki. Mammuttilaumaan kuului yhdeksäntoista eläintä, joita johti oikea hirviö, ja miehet, jotka olivat kaiken yötä ja aamupäivän pitäneet vahtia, ilmoittivat niiden majailevan varsin lähellä metsää, missä se päättyi äkkijyrkänteelle viettävään rinteeseen. Rinnettä peitti jää, joten tilaisuus oli otollinen aimo metsästykselle. Mammutit olivat saatettavat saarroksiin, muodostamalla rivi tuon ylänköniemekkeen poikki, ja kun se oli ainoastaan viiden sadan kyynärän pituinen ja metsästäjiä oli toista sataa, niin saartorivi saatiin sangen lujaksi. Muutamat miehistä kantoivat palavaa taulaa, josta ei lähtenyt mitään sanottavaa käryä, ja niin alettiin astua eteenpäin.
Hilpeätä oli ollut luolamiesten ja raakkukansan ensimäinen kohtaus ja soihtu-ainesten kerääminen. Paikka oli siksi etäällä riistan seutuvilta, ettei ollut tarpeen noudattaa varovaisuutta, ja niinpä puhuttiin ja naurettiin vapaasti ja iloittiin ennakolta tuosta odotetusta saaliista. Hieno lumi, joka tuskin peitti maanpinnan alleen, hohti päivänpaisteessa, ja erämiehet, jotka eivät olleet tietääkseenkään pienestä pakkasesta, käyttäytyivät melkein vallattomasti. Varsinkin olivat Ab ja Tammi reippaalla tuulella. Tämä oli kummallekin ensimäinen metsästys tuolla omituisella kallioniemekkeellä, he olivat ihastuneet uuteen ympäristöönsä ja himosivat kamppailua. Kaikkialta kaikui puhetta ja naurua ja ilonpito nousi korkeimmilleen, kun jollekin metsämiehistä sattui joku pieni vahinko hänen kiivetessään puuhun taittamaan houkuttelevaa kuivunutta oksaa tai pudotessaan johonkin petolliseen kuoppaan kaatuneen petäjän juuria katkoessaan. Eloisa ja vilkas oli näiden villien miesten kohtaus, kun he tuona raikkaana syysaamuna kokoontuivat mammutinajoon. Kaikkialla vallitsi ripeyttä, iloa ja hälinää.
Mutta peräti toisellaiseksi muuttui kaikki samassa silmänräpäyksessä, kuin erämiehet saapuivat metsään ja rupesivat pitkässä rivissä kulkemaan etsimiänsä jättiläisiä kohti. Luolamies, joka muutamissa suhteissa oli itsekin melkein kuin villieläin, astui tarpeen tullen yhtä kevyesti kuin mikä otus hyvänsä. Tuskinpa risukaan risahti tai lehti kahahti hänen jalkansa alla, ja tuon pitkän rivin tunkeutuessa metsään siellä syntyi haudan hiljaisuus, sillä erämiehet eivät aiheuttaneet yhtään melua ja mitä heikkoja ääniä siellä ennen lienee kuulunutkin, kuten tikkojen nakutusta, ne nyt vaikenivat heidän edetessään. Niin liukui tuo tumma rivi hiljaa eteenpäin tiheän metsän halki, kunnes jostakin kuului äkillinen varoitushuuto. Yhä varovaisemmaksi kävi astunta, yhä tiheämmäksi rivi, mitä enemmän niemeke kapeni, ja viimein tuli riista kaikkien nähtäviin.
Rinteen reunan lähellä, jonkun matkan päässä erillään varsinaisesta metsästä, oli pieni havumetsikkö, jossa mammuttilauma paraillaan söi. Muiden yli kohosi muuan iso koiras, jolla oli pitkät, ylöspäin kaartuneet torahampaat; se liikkui kauimpana metsikössä. Äänettöminä ja liikkumattomina makasivat erämiehet puiden suojassa, kunnes vanhimmat olivat sopineet hyökkäyssuunnitelmasta, ja sitten lähetettiin miehestä mieheen sana, että soihdut olivat sytytettävät.
Pitkin metsän laitaa tuikahti esiin pieniä liekkejä. Ne kasvoivat, kunnes metsän halki loisti tulijuova ja lähimmät mammutit kohottivat kärsäänsä osoittaen levottomuuden merkkejä. Sitten kajahti merkkihuuto ja äkkiä syöksyi tuo pitkä rivi kiljuen esiin: jokainen mies heilutteli leimuavaa soihtuansa ja riensi metsikköä kohti.
Näyttipä hetkisen siltä, kuin olisi koko lauma saatu mielettömän kauhun valtaan, mutta sellaista oli tapahtunut tuskin miesmuistiin. Mammutti saattoi tosin säikähtyä, mutta sillä ei puuttunut älyä ja isommassa joukossa ollessaan se tunsi oman voimansa. Kiljunnan kohotessa nuo pelästyneet eläimet syöksähtivät ensinnä syvemmälle metsikköön, mutta kun ne sitten äkkäsivät sen alapuolella olevan rinteen, ne pyörähtivät ympäri ja kaikki muut hyökkäsivät raivoisasti kohti, paitsi tuota isoa koirasta, joka söi metsikön ulkolaidalla. Ne saapuivat, nuo suuret lihavuoret, mutta hypähtivät syrjään kohdatessaan tuon etenevän tulirivin ja hoippuilivat jonkun aikaa neuvottomina sinne ja tänne. Sitten muuan roteva koiras, johon oli osunut keihäs ja joka oli mielettömänä pelosta, ryntäsi eteenpäin saartolinjan läpi ja toiset seurasivat sokeina jälessä. Kolme miestä murskautui kuoliaaksi niiden jalkoihin ja kaikki mammutit olivat tiessään, paitsi tuota isohampaista koirasta, joka oli lähtenyt liikkeelle yhtyäkseen laumaansa, vaan oli saapunut liian myöhään. Se syöksyi nyt hämmentyneenä ja kiukkuisesti toitottaen edestakaisin metsikössä. Viipymättä keräytyivät erämiehet lähemmäksi toisiaan ja muodostivat yhtämittaisen tulirivin.
Mammutti hyökkäsi esiin puiden seasta ja seisahtui korkeana. Se oli komea eläin, verraton sekä kooltaan että mahtavuudeltaan. Sen isot torahampaat hohtivat valkoisina tummaa, takkuista karvapeitettä vastaan; pienet silmät leimusivat kiukkuisina, kun se kohotti kärsänsä ja päästi römeän toitotuksen, joko kutsuen laumaansa tai parkuen pulaansa. Hetken ajan tuntui siltä, kuin se olisi aikonut karata kiusanhenkiensä tiheän rivin kimppuun, mutta se säikähtyi roihuvia soihtuja, joita nuo uhkarohkeat ja kiihtyneet erämiehet viskelivät melkein sen silmille, ja kun sitten muuan keihäs tunkeutui sen kärsään, niin se kääntyi ympäri melkein kiljuen tuskasta ja syöksyi takaisin metsikköön.
Aivan sen kintereillä hyppeli satakunta miestä, ulvoen paholaisten tavoin ja unohtaen kaiken vaaran hurjassa ajossaan. Suoraan metsikön halki kulki hirviö ryskien ja kääntyi sitten puoleksi, saapuessaan avoimelle rinteelle. Sen sivulla juoksi eräs uskalias nuorukainen, koettaen turhaan lävistää sen mahaa piikärkisellä keihäällään. Kun mammutti nyt pysähtyi hetkiseksi, niin sen terävät silmät äkkäsivät tuon kääpiön, sen iso kärsä iski alas ja taaksepäin, nosti miehen maasta ja sinkahutti hänet monen kyynärän päähän erään suuren puun runkoa vastaan, johon ruumis murskautui aivan mäsäksi pudoten sitten maahan muodottomana möhkäleenä.
Mutta epätoivoisen mammutin takana ja sivuilla leimusi nyt tuli yhtenä ainoana loimuna, voimakkaista käsistä lensi lukemattomia keihäitä, jotka tunkeutuivat sen sitkeän nahkan läpi, ja silloin hirviö hyökkäsi ulos rinteelle äkkijyrkännettä kohti. Tulta kintereillä ja ympärillä puolihulluja erämiehiä! Se töytäsi eteenpäin, luiskahti sileällä jääpinnalla, koetti jälleen kääntyä vastustaakseen tunkeilevia vihollisiaan ja tulirengasta. Se hoippui, kieriskeli ja liikkui ihmeteltävän sukkelasti, ollakseen niin suunnaton eläin, mutta ei voinut saada lujaa jalansijaa ja tuli tungetuksi aivan kallionkielekkeen reunalle. Turhaan se koetti ryömiä ylöspäin; kuljettaen yhtenä ainoana vyörynä mukanaan lunta, jäätä ja pensaita se syöksyi ryskien kuolemaa kohti sadan jalan syvyyteen.