Siitä puusta, johon Nopsajalka oli paennut, ojentautui useita pitkiä, ohuita oksia alaspäin jättiläispyökkiä kohti: Ab väitti, että jäntevälle, notkealle ja hentoruumiiselle Nopsajalalle oli mahdollista — juuri mahdollista — heittäytyä joltakin korkeamman puun oksalta kaaressa heidän välillään ammottavan aukon poikki ja päätyä pyökin oksien sekaan hänen luokseen. Vahvat käsivartensa hän lupasi pitää valmiina ottamaan hänet vastaan, kestämään töytäyksen ja estämään häntä putoamasta. Ja antaakseen enemmän tukea pyynnölleen hän huomautti, että heitä odotti nälkäkuolema, elleivät nyt ryhtyisi ratkaisevaan tekoon, kun taasen hänen suunnitelmansa epäonnistuminen tuottaisi nopean, joskin kauhean lopun. Heillä oli nyt yksi keino jälellä ja siihen oli turvauduttava. Niinpä Ab huusi nuorelle vaimolleen:
"Kiipeä oksaa myöten yläpuolelleni, heiluta ankarasti ja heittäydy tänne päin. Otan sinut vastaan ja pidän kiinni. Olen väkevä!"
Nainen epäröi yhä, vaikka luottikin mieheensä. Se oli kova koetus aikaan ja tilaisuuteenkin nähden. Mutta nälkä ja vilu ahdistivat, ja hän oli luonnollisesti hyvin rohkea. Hän laskeutui alaspäin ja kiipesi kauas ulottuvalle oksalle. Kuilun toisella puolen istui Ab tukevat jalat käärittyinä oksan ympäri ja jäntevät ruskeat käsivarret luottavaisesti ojennettuina, istui katsellen häntä pyytävin silmin, joissa kuvastui rakkautta ja kaipausta ja melko lailla taistelunhaluakin.
Pitäen lujasti kiinni ylempänä olevasta haarasta hän kulki eteenpäin oksaa pitkin, kunnes se rupesi keinumaan ankarasti hänen paljaiden jalkojensa alla. Sitten tuli hetki, jolloin uskallus joutui kovaan koetukseen. Hän pysähtyi äkisti, tarttui käsillään alempaan oksaan, laskeutui riippumaan sen alapuolelle ja siirtyi sitten vuoro-ottein eteenpäin melkein sen päähän asti. Nyt hän alkoi huojua edes takaisin. Hän oli vain muutaman kyynärän Abin yläpuolella, heiluen ilmassa, hänen allaan vaanivat molemmat nälkäiset kontiot odottavin, punertavin silmin ja kidat kuolaa valuen. Se oli hirvittävä hetki. Pian hän olisi joko petojen raatelema muodoton jäännös tai myöskin nainen, jolle elämä oli avautunut uudelleen. Hän katsahti Abiin, sai uutta rohkeutta ja valmistautui suureen ponnistukseensa, jonka täytyi lopettaa kaikki tai luoda enemmän eloa.
Hän huojui edestakaisin, jokainen käsivarsien koukistus ja suoristus ja taivutus antoi lisää vauhtia heilahduksille ja keräsi voimaa siihen heittoon, jonka hän aikoi tehdä. Ainoastaan epätoivo ja väkevyys saattoivat hänet tottelemaan Abin käheätä käskyä.
Ojentaen lujia käsivarsiaan ja tuntien nälkäisten karhujen julmien katseiden tunkeutuvan sydämeensä asti Ab kurottautui eteen- ja ylöspäin, kun naisen heilahdukset lähestyivät huippukohtaansa. Nopsajalka päästi varoitushuudon, hellitti kätensä ja lennähti alas- ja eteenpäin kuin vasama pilkkaansa.
Ab oli väkevä mies, mutta kun nainen päätyi hänen tukevien käsivarsiensa varaan — ja sen hän teki kauniisti — niin silmänräpäyksen ajan riippui hiuskarvasta, putoaisivatko molemmat maahan vai pelastuisivatko yhdessä. Hän otti taakan vastaan taitavasti, mutta töytäys oli kova ja pani hänet heilahtamaan. Tavattomalla ponnistuksella hän vetäysi vavisten jälleen oksan varaan, mistä hän oli ollut lentämäisillään irralleen, ja asetti samalla rinnalleen juuri sieppaamansa olennon.
Nämä kaksi yksinkertaista rakastavaista, jotka olivat täten pelastuneet tukalasta tilasta, eivät virkkaneet hetkeen sanaakaan. Vetäen syvään henkeänsä ja koettaen saattaa mielensä tasapainoon he istuivat vierekkäin tukevalla oksallaan, kumpikin yhtä turvallisena ja sinä hetkenä yhtä tyytyväisenä, kuin olisivat levänneet vuoteellaan luolassa. He huohottivat ankarasti, mutta riemuitsivat sydämensä pohjasta. Eikä ollutkaan juuri luultavaa, että tuo hetkellinen hengenvaarallinen tapahtuma vaikuttaisi pitkällisemmin heidän karaistuihin hermoihinsa.
Muutaman minuutin he istuivat näin yhdessä käsivarret kiedottuina toistensa ympärille ja vetäen syvään henkeänsä. Sitten he alkoivat nauraa hihittää, kun henkeä rupesi riittämään sellaisen inhimillisen tunteen ilmaisemiseksi. Vähitellen hengitys muuttui yhä tasaisemmaksi. Molemmat olivat päässeet luonnolliseen tilaansa, ja Abin kasvot pitenivät ja piirteet kävivät selvemmiksi. Hän oli jälleen oma itsensä, mutta mieli oli kaukana lemmenleikistä. Päästäen voitonriemuisan huudahduksen, joka kajahti halki metsän, hän pudisti hurjana nyrkkiään alhaalla oleville pedoille ja kurottautui ottamaan jousta, joka riippui Nopsajalan selässä.