Vaimo työskenteli onnellisena, mutta toisinaan hänet valtasi pieni väsymys. Ja hiukan sen jälkeen, kuin pariskunta oli sijoittunut uuteen kotiinsa, heille syntyi lapsi, roteva, tanakka poikanen, joka myöhemmin sai nimen Pikku Rampa.
VIIDESKOLMATTA LUKU.
AIMO EDISTYSASKEL.
Tuossa miellyttävässä seudussa Abin ja Nopsajalan elämä muuttui paljon hupaisemmaksi, sillä sen vaarat olivat vähentyneet ja taakka keventynyt. Mutta varsin kauaa he eivät jääneet Tulilaakson ainoiksi ihmisolennoiksi. Siellä oli tilaa monelle ja pian Rampa-ukko asettui pysyväisesti heidän luokseen, sillä hän viihtyi parhaiten Abin seurassa, tämä kun oli hänelle melkein kuin oma poika. Vanhukselle kaivettiin oma luola ja siinä hän vietti loppuikänsä onnellisena, valmistellen nuolen- ja keihäänkärkiä ja leikellen koristuksia.
Ennen pitkää seurasi moni muu hänen esimerkkiään ja niin sai alkunsa ensimäinen yhteiskunta. Sinne saapui Abin kotiväki, Korvapuoli, Punatäplä, Haukku, Pyökinlehti ja nuorimmat lapset, joita varten laadittiin uusi luola, ja sitten taivutettiin vanha Vaarakin tulemaan Kuukasvon sekä varttuneiden poikiensa, Oksan ja Kivikäden kanssa. Oivallisessa luonnonlinnassaan ei tällaisen joukon tarvinnut pelätä mitään vaaraa.
Jokapäiväiset keskinäiset neuvottelut tuottivat pian näkyväisiä tuloksia, ja näissä uusissa olosuhteissa luovuttiin monesta vanhasta tavasta. Puro, joka teki etelään päin virratessaan ison kaaren, syöksyi puolen virstan päässä jokeen, ja siellä oli viljalti vesilintuja ja kaloja. Metsässä vilisi riistaa ja kasvoi runsaasti hedelmä- ja terhopuita. Aukeamilla surisi villimehiläisiä ja ontoissa puissa sekä kallion halkeamissa tapasi kasoittain mettä. Nopsajalka oli muuten uuttera hunajankerääjä, hän kun kiipesi taitavasti ja oli erittäin perso makealle. Tällaisilla retkillä hänellä oli tavallisesti mukanaan joko Haukku tai Kuukasvo ja he toivat kotiin suuret määrät tätä herkullista riistaa.
Vuodet vierivät ja yhteiskunta kasvoi sekä lukumääräänsä että älyynsä nähden. Ab oli aina valmis kysymään neuvoa Rampa-ukolta, mutta seikkailuissa hänellä oli parhaimpana toverina luotettava Vaara, jonka kanssa tosiaan kannatti metsästää. Johtajinaan kaksi sellaista miestä laakson vankka väki kykeni rohkeasti käymään vaarallisimpienkin eläinten kimppuun, ja pian niiden luku vähenikin siinä määrässä, että jo lapsetkin uskalsivat liikuskella jyrkkäin varustusten ulkopuolella, jotka suojelivat liekkikehään jääneitä aukkoja. Pohjoispuolisen solan sulki korkea kivimuuri ja myöskin puron luona oli luja varustus. Laaksossa oli erinomaista elellä.
Ensin kaikki asuivat luolissa, joita oli kaivettu mureaan vuorenseinään, sillä alkuaikoina ei kukaan tulokkaista saattanut nukkua ehtymättömien liekkien kirkkaassa valossa. Mutta sitten eräänä keskikesänä Ab rupesi valittelemaan luolaa liian kuumaksi, ja Nopsajalka ja hän rakensivat silloin itselleen ulkosalle jonkinlaisen suojan, asettaen pitkiä oksia nojalleen kalliota vasten. Siten syntyi ensimäinen talo.
Tämä asumus osoittautui niin mukavaksi, että toisetkin rupesivat matkimaan heitä, ja pian oli jyrkän seinämän juurella kokonainen sarja samallaisia majoja. Lyhyen, ankaran talven tullen kaikki eivät vetäytyneetkään enää luoliinsa, vaan tekivät kotansa lämpöisemmiksi kattamalla seinät paksulla kaarnalla ja taljoilla, ja lopulta laaksossa luovuttiin kokonaan luola-asumuksesta. Oli kuitenkin yksi poikkeus. Rampa-ukko ei tahtonut hylätä lämmintä pesäänsä, vaan piti koko elämänsä ajan kallio-onkaloaan kotinaan.
Saapui sinne myöskin ulkosalta nuoria miehiä, laakson nuorukaisten tovereita, ja joukko milloin kasvoi, milloin hupeni, sillä luolaihmisten oli mahdotonta luopua heti kuljeskelevasta ja riippumattomasta elämästään. Mutta äidit saivat lapsia — etenkin oli tukeva Kuukasvo varsin onnellinen tässä suhteessa — ja muutaman vuoden kuluttua pyöriskeli puron partailla jo vankka pienokaislauma, kisaillen ja kamppaillen ankarasti, kuten luolalapsien tulikin. Perheiden päät olivat keskenään ystävällisissä suhteissa, mutta riippumattomia. Tavallisesti elettiin aivan itsekseen ja kukin omalla tavallaan, mutta suurilla metsästysretkillä tai vaaran uhatessa kaikki kokoontuivat ja toimivat sillä kertaa Abin johdolla, tunnustaen hänet vaieten päällikökseen. Ja nuoret miehet noutivat itselleen vaimoja naapurien luolista.