"Luolasta, joka on pyökkien luona. Ja mistä sinä tulet?"
"Tulen luolasta, joka on joen käänteessä, enkä minä pelkää sinua."
"Enpä minäkään pelkää sinua", virkkoi Ab.
"Kiivetäänpä alas ja lähdetään tuolle korkealle paadelle heittelemään kivillä vesieläimiä", ehdotti Tammi.
"Sama se", virkkoi Ab.
Ja molemmat luisuivat alas paksua puunrunkoa pitkin ja juoksivat nopeasti erään suunnattoman paaden luo, joka kohosi joen rannalla. Sen kyljet olivat melkein kohtisuorat, mutta niissä oli halkeamia, särmiä ja kielekkeitä, joita myöten nuo tottuneet poikaset nousivat helposti sen laelle. Siellä oli muutaman kyynärän laajuinen tasanne ja sinne päästyään pojat olivat täysin turvassa ryöstönhimoisilta pedoilta. Tällainen oli noiden kahden ihmislapsen ensimäinen kohtaus. Kohtalo oli määrännyt heidät varttumaan yhdessä miehiksi ja pysymään hyvinä toveruksina, viettämään vilkasta, ajoittain jotensakin jännittävääkin elämää ja vaikuttamaan toisiinsa sekä ilossa että surussa, niin hyvässä kuin pahassakin ja kaikessa, mikä kuuluu olemassa-oloon.
VIIDES LUKU.
MUUAN ROHKEA YRITYS.
Kuinkahan käy aina, kun kaksi poikaa, jotka eivät vielä ole toisella kymmenellä, kohtaavat toisensa, ensin taistelunhaluisina ja sitten, voitettuaan vähitellen epäröimisensä, päättävät tehdä lähempää tuttavuutta ja solmia kestävän ystävyydenliiton? Heidän puheensa on varsin rohkeata ja he tuntevat merkitsevänsä paljon tässä maailmassa. Niinpä oli Abin ja Tammenkin laita. Kun heidän keskustelunsa rupesi sujumaan keveästi, niin molemmissa alkoi vähitellen herätä se ajatus, että lähinnä häntä itseään tuo toinen luultavasti oli maailman tärkein henkilö ja sopi erinomaisesti toveriksi ja aseveljeksi pojalle, joka oli uskomattoman lyhyessä ajassa varttuva mieheksi ja toimittava suuremmoisia tekoja.
Istuen paadella, joka oli sekä mukava että turvallinen paikka, he pakinoivat pitkään siitä, mitä kaikkea kaksi poikaa saattaisi tehdä. Ja pohtiessaan tulevia suurtöitään he kävivät niin innokkaiksi, että Ab vaati Tammea lähtemään mukanaan hänen kotiinsa. Tämä oli vakava asia. Silloiseen aikaan ei pojan, jolle oli leikkitanhuaksi määrätty rajoitettu alue luolakotinsa läheisyydessä, käynyt vaan niinkään helposti uskaltaminen pitemmän matkan päähän. Mutta tämähän oli suuri tapahtuma Tammen elämässä. Nyt hän oli ensi kerran kohdannut ikätoverinsa ja niinpä hän rupesi äkkiä uhkarohkeaksi, suostuen empimättä Abin ehdotukseen. He juoksivat yhdessä metsäpolkuja pitkin Abin luolaa kohti, puhua kotkottaen kummallisella kielellään ja käyttäen tuolla lyhyellä matkalla suurimman osan pientä sanavarastoaan kertoessaan ennakolta tulevista teoistaan.