— Suuri Jumala! hän huudahti. — Kuule lupaukseni: minä rankaisen kurjaa petturia, mutta sitä ennen minun täytyy vapauttaa Pietro.
Tuntia myöhemmin hän oli matkalla Roomaan. Hänen isänsä oli jo kauan kiirehtinyt häntä palaamaan. Hänen poissaollessaan oli ruhtinas puuhaillut hänen avioliittoaan Livio Savellin kanssa. Tuskin Vanina oli kotiutunut, kun hän varovaisesti otti asian puheeksi. Hänen suureksi ihmetyksekseen Vanina myöntyi ensi sanoista. Vielä samana iltana hän kreivitär Vitteleschin luona toi miltei virallisesti don Livion hänen luokseen. Vanina puhui hänen kanssaan paljon. Don Livio oli hienoimpia nuoria miehiä, ja hänellä oli erittäin kaunis tukka, mutta vaikka häntä pidettiin hyvin älykkäänä, katsottiin hänet kuitenkin luonteeltaan niin kevytmieliseksi, ettei hallitus ollut vielä milloinkaan häntä epäillyt. Vanina ajatteli, että jos ensin panisi hänen päänsä pyörälle, saisi hänestä sopivan asiamiehen. Koska hän oli Savelli-Catanzaran, Rooman kuvernöörin ja poliisiministerin veljenpoika, eivät vakoojat uskaltaisi hänen jälkiään nuuskia.
Kohdeltuaan muutaman päivän rakastettavaa don Liviota hyvin ystävällisesti, ilmoitti Vanina hänelle, ettei hän milloinkaan rupeaisi hänen puolisokseen, hän olisi Vaninalle liian kevytmielinen mies.
— Ellette olisi lapsi, sanoi Vanina, — eivät setänne virkamiehet paljastaisi mitään salaisuuksia teille. Mitä on esimerkiksi päätetty niiden carbonarojen suhteen, jotka hiljattain joutuivat kiinni Forlissa.
Kaksi päivää myöhemmin don Livio tiesi kertoa, että kaikki Forlissa vangitut carbonarot olivat paenneet. Vanina loi häneen suuret mustat silmänsä hymyillen syvimmän ylenkatseen katkeraa hymyä eikä suvainnut koko iltana puhua hänelle sanaakaan. Kahden päivän päästä tunnusti don Livio punastuen, että häntä oli ensin petetty.
— Mutta, hän sanoi, — nyt olen hankkinut avaimen setäni työhuoneeseen; olen nähnyt siellä löytämistäni papereista, että kardinaaleista ja huomattavimmista papeista kokoonpantu neuvosto kokoontuu suurimmassa salaisuudessa ja pohtii kysymystä, onko soveliaampaa tuomita carbonaroja Ravennassa vai Roomassa. Yhdeksää Forlin luona vangittua carbonaroa ja heidän Missirilli-nimistä päällikköään, joka teki sen tyhmyyden, että antautui vapaaehtoisesti, säilytetään tätä nykyä San Leon linnassa. [Lähellä Riminiä Romagnassa. Tässä linnassa kuoli kuuluisa Cagliostro; kansa kertoo, että hänet tukehdutettiin.]
Vanina nipisti ruhtinasta kaikin voimin, kun tämä lausui sanan tyhmyys.
— Tahdon itse nähdä viralliset paperit ja käydä kanssanne setänne työhuoneessa. Olette varmaan lukenut väärin, sanoi Vanina.
Nämä sanat kuullessaan don Livio kauhistui. Vanina pyysi miltei mahdottomia, mutta nuoren tytön omituinen luonne kiihotti hänen rakkauttaan. Muutaman päivän kuluttua Vanina saattoi mieheksi pukeutuneena, yllään soma pieni Saveliin talon livree-takki, viettää puolituntisen selaillen poliisiministerin salaisimpia papereita. Hän tunsi voimakasta onnea, kun hän keksi ilmoitukset mainitusta Pietro Missirillista. Hänen kätensä vapisivat hänen pidellessään paperia. Lukiessaan uudelleen tuon nimen, hän oli vähällä ruveta voimaan pahoin. Heidän poistuessaan Rooman kuvernöörin palatsista Vanina salli don Livion syleillä itseään.
— Suoriudutte mainiosti koetuksista, joita asetan teille, hän sanoi.