Sellaisten sanojen jälkeen olisi nuori ruhtinas voinut Vaninan mieliksi sytyttää Vatikaanin. Samana iltana oli tanssiaiset Ranskan lähettilään luona. Vanina tanssi paljon ja miltei aina don Livion kanssa. Tämä oli juopunut onnesta; oli estettävä häntä ajattelemasta.
— Isäni on välistä kummallinen, sanoi Vanina eräänä päivänä, — hän on tänä aamuna ajanut pois kaksi palvelijaa, jotka tulivat minulle valittamaan huoliaan. Toinen pyytää päästä setänne Rooman kuvernöörin palvelukseen, toinen, joka on ollut Ranskan tykistössä, tahtoisi saada toimen San Angelon linnassa.
— Otan heidät molemmat palvelukseeni, sanoi nuori ruhtinas innokkaasti.
— Olenko sitä teiltä pyytänyt? sanoi Vanina ylpeästi. — Toistan sanasta sanaan noiden miesparkojen pyynnön. Heidän täytyy saada mitä ovat pyytäneet, eikä muuta.
Mikään ei ollut vaikeampaa. Monsignore Catanzara oli kaikkea muuta kuin kevytmielinen henkilö eikä huolinut taloonsa muita kuin sellaisia palvelijoita, jotka hyvin tunsi. Keskellä kaikenlaisten huvitusten täyttämää elämää kalvoivat Vaninaa omantunnonvaivat ja hän oli hyvin onneton. Tapausten hidas kulku oli masentaa hänet. Hänen isänsä taloudenhoitaja oli hankkinut hänelle rahaa. Tuliko hänen paeta kodistaan ja koettaa Romagnassa auttaa rakastajansa pakoon? Niin hurjapäinen kuin tämä suunnitelma olikin, hän oli vähällä panna sen täytäntöön, mutta sattuma armahti häntä. Don Livio kertoi hänelle:
— Missirillin salaliiton kymmenen carbonaroa tuodaan Roomaan siitä huolimatta, että heidät tuomion langettua tullaan mestaamaan Romagnassa. Sen määräyksen on setäni tänä iltana saanut paavilta. Te ja minä olemme ainoat henkilöt Roomassa, jotka tietävät salaisuuden. Oletteko tyytyväinen?
— Te miehistytte, vastasi Vanina, — lahjoittakaa minulle kuvanne.
Päivää aikaisemmin kuin Missirillin piti saapua Roomaan läksi Vanina jonkin tekosyyn nojalla Città-Castellanaan. Tämän kaupungin vankilassa yöpyisivät carbonarot, joita kuljetetaan Romagnasta Roomaan. Hän näkikin Missirillin aamulla hänen tullessaan vankilasta: hän oli kahleissa ja istui yksin rattailla; Vaninasta hän näytti kalpealta, mutta pelottomalta. Vanha vaimo heitti hänelle orvokkikimpun; Missirilli hymyili kiittäessään häntä.
Vanina oli nähnyt rakastettunsa ja kaikki hänen ajatuksensa saivat uutta eloa, hänen rohkeutensa kasvoi. Jo aikoja sitten hän oli tehnyt huomattavan palveluksen apotti Carille, joka oli vankilapappina San Angelon linnassa, mihin hänen rakastettunsa piti teljettämän; hän oli ottanut tuon kunnon papin rippi-isäkseen. Roomassa ei ole niinkään vähäpätöinen asia olla jonkun ruhtinattaren, kuvernöörin tulevan sukulaisen rippi-isänä.
Oikeudenkäynti Forlin carbonaroja vastaan ei kestänyt kauan. Kostaakseen carbonarojen tulon Roomaan, mitä ei ollut voinut estää, äärimmäisyyspuolue sai aikaan, että heitä tuomitsevaan valiokuntaan tuli kaikkein kunnianhimoisimpia pappismiehiä. Valiokunnan puheenjohtajana toimi poliisiministeri.