— Aivan yksin, vannon sen! sanoi Vanina.
Juuri sitä teki ministerin mieli tutkia, hän kulki ympäri huonetta ja katsoi kaikkialle; sen jälkeen hän istuutui tuolille kolmen askeleen päähän Vaninasta.
— Mitäpä hyötyä minulla olisi, Vanina sanoi lempeän ja tyynen näköisenä, — maltillisen miehen surmaamisesta, jonka sijaan luultavasti saisimme jonkun heikon ja hurjapäisen miehen, sellaisen, joka syöksisi turmioon itsensä ja muut?
— Mitä siis tahdotte, neitiseni? sanoi ministeri äreästi. — Tämä kohtaus on sopimaton eikä saa kestää kauan.
— Se mitä aion sanoa, puhui Vanina ylpeästi, unohtaen äkkiä suloisen ilmeensä, — koskee teitä enemmän kuin minua. Tahdotaan, että carbonaro Missirilli jää eloon; jos hänet mestataan, ette te ole viikkoakaan sen jälkeen hengissä. Minua ei tämä kaikki liikuta, mielettömyyteen, jota te moititte, olen ryhtynyt, koska se ensiksikin minua huvittaa, ja toiseksi tehdäkseni eräälle ystävättärelleni palveluksen. Olen tahtonut, jatkoi Vanina näyttäen jälleen rakastettavalta, — olen tahtonut tehdä palveluksen älykkäälle miehelle, joka kohta on setäni ja joka kaikella todennäköisyydellä tulee suuresti edistämään perheensä onnea.
Ministeri ei enää näyttänyt vihastuneelta, epäilemättä Vaninan kauneus vaikutti osaltaan tähän nopeaan muutokseen. Catanzaran mieltymys kauniisiin naisiin oli Roomassa tunnettu asia ja Savellien kamaripalvelijan puvussa, ahtaisiin silkkisukkiin, punaiseen liiviin ja taivaansiniseen, hopeallakirjailtuun takkiin pukeutuneena, pistooli kädessä Vanina oli ihastuttava.
— Tuleva veljentyttäreni, sanoi ministeri puoleksi nauraen. — Teette suuren mielettömyyden, eikä se tule olemaan viimeisenne.
— Toivon, että niin järkevä henkilö, vastasi Vanina, — säilyttää salaisuuteni etenkin don Livion suhteen, ja saadakseni teidät siihen sitoutumaan, rakas setäni, suon teille suudelman, jos lupaatte pelastaa ystävättäreni suojatin elämän.
Keskustelua jatkettiin tuohon puolileikilliseen tapaan, millä roomalaiset vallasnaiset osaavat käsitellä vakavimpiakin asioita, ja Vaninan onnistui antaa tälle pistoolit kädessä aletulle kohtaukselle vieraskäynnin leima, aivan kuin nuori ruhtinatar Savelli olisi ollut setäänsä, Rooman kuvernööriä tervehtimässä.
Ja pian monsignore Catanzara, joka ylpeästi torjui ajatuksen, että antaisi pelon vaikuttaa itseensä, ryhtyi veljentyttärelleen kuvaamaan kaikkia niitä vaikeuksia, jotka hän kohtaisi koettaessaan pelastaa Missirillin. Keskustellessaan ministeri käveli huoneessa Vaninan kanssa; hän otti uunilta juomakarahvin ja täytti siitä kristallilasin. Juuri kun hänen piti viedä se huulilleen, tempasi Vanina sen pois, ja pidettyään vähän aikaa sitä kädessään pudotti sen ikään kuin hajamielisenä puutarhaan. Hetkisen kuluttua ministeri otti suklaamakeisen makeislaatikosta. Vanina otti sen häneltä pois ja sanoi hymyillen: