— Olkaa varuillanne, kaikki täällä on myrkytettyä, sillä tahdottiin teidän kuolemaanne. Mutta minä olen hankkinut armahduksen tulevalle sedälleni, jottei minun tarvitse aivan tyhjin käsin tulla Saveliin perheeseen.
Monsignore Catanzara kiitti hämmästyneenä veljentytärtään ja antoi hyviä toiveita Missirillin hengen säästämisestä.
— Sopimuksemme on tehty! huudahti Vanina, — ja merkiksi siitä minä annan teille maksun, sanoi hän ja suuteli ministeriä.
Ministeri otti vastaan palkinnon.
— Teidän tulee tietää, rakas Vanina, sanoi hän, — että minä en suosi verenvuodatusta. Sitä paitsi olen vielä nuori, vaikka teidän silmissänne ehkä näytänkin vanhalta, ja voin elää vielä siihen aikaan, kun nyt vuodatettu veri saattaa tahrata minut.
Kello oli kaksi, kun Catanzara saattoi Vaninan puutarhansa pikkuportille.
Kun ministeri seuraavana päivänä tuli paavin puheille huolissaan suoritettavanaan olevasta asiasta, sanoi Hänen Pyhyytensä:
— Ennen kaikkea on minun pyydettävä teiltä vielä yhtä armahdusta. Forlin carbonaroista on yksi tuomittu kuolemaan; tämä ajatus estää minua nukkumasta. Se mies täytyy pelastaa.
Nähdessään, että paavi oli jo asian päättänyt ministeri esitti useita vastaväitteitä ja kirjoitti viimein käskykirjeen eli motu proprion, jonka paavi vastoin tavallisuutta allekirjoitti.
Vanina oli ajatellut, että hän ehkä voisi hankkia rakastajalleen armahduksen, mutta että tämä koetettaisiin myrkyttää. Eilisestä alkaen oli Missirilli saanut rippi-isältään, apotti Carilta muutamia pieniä paketteja laivakorppuja ja neuvon, ettei kajoisi vankilan ruokaan.