Hänen isänsä, ruhtinas don Hasdrubal Vanini oli tahtonut, että hän ensin tanssisi parin saksalaisen ruhtinaan kanssa. Sen jälkeen hän valitsi tanssittajikseen muutamia hyvin kauniita ja hyvin ylhäisiä englantilaisia, mutta heidän jäykkyytensä ikävystytti häntä. Eniten hänelle näytti tuottavan huvia kiusata nuorta Livio Savellia, joka tuntui olevan hillittömästi rakastunut. Tämä oli Rooman loistavin nuori mies ja sitä paitsi ruhtinas hänkin, mutta jos olisi antanut hänelle luettavaksi romaanin, hän olisi parikymmentä sivua luettuaan heittänyt kirjan kädestään väittäen, että se tuotti hänelle päänsärkyä. Vaninan silmissä se oli puute.
Keskiyöllä levisi tanssiaisissa uutinen, joka herätti melkoista huomiota. Muuan nuori carbonaro, jota säilytettiin San-Angelon linnoituksessa, oli samana iltana valepuvussa paennut. Suunnatonta romanttista rohkeutta osoittaen hän oli viimeisen vartion luo saavuttuaan hyökännyt sotilaitten kimppuun aseenaan tikari. Mutta hän oli itsekin haavoittunut, sbirrit seurasivat pitkin katuja hänen jättämiään verisiä jälkiä, ja toivottiin, että hänet löydettäisiin.
Kun parhaillaan kerrottiin tästä tapahtumasta, sanoi don Livio Savelli viedessään paikalleen Vaninan, jonka kanssa juuri oli tanssinut, hurmaantuneena hänen sulostaan ja omasta menestyksestään ja miltei hulluna rakkaudesta:
— Mutta suvaitkaahan sanoa, kuka sitten teitä miellyttäisi?
— Se nuori carbonaro, joka on päässyt pakoon, vastasi Vanina — on sentään tehnyt jotakin muutakin kuin ottanut vaivakseen syntyä maailmaan.
Ruhtinas don Hasdrubal lähestyi tytärtään. Hän on rikas mies, joka kahteenkymmeneen vuoteen ei ole tehnyt tiliä taloudenhoitajansa kanssa; tämä lainaa hänelle omat tulonsa hyvin korkeata korkoa vastaan. Jos tapaisitte hänet kadulla, voisitte luulla häntä vanhaksi näyttelijäksi; ette huomaisi, että hänen käsissään on viisi kuusi suurta hyvin suurilla timanteilla koristettua sormusta. Hänen kaksi poikaansa ovat ruvenneet jesuiitoiksi ja ovat siis kuolleita narreja. Hän on unohtanut heidät, mutta häntä harmittaa, ettei hänen ainoa tyttärensä Vanina halua mennä naimisiin. Neitonen on jo yhdeksäntoistavuotias ja on hylännyt mitä loistavimpia avioliittotarjouksia. Mikä mahtanee olla syynä siihen? Sama syy kuin Sullalla oli vallastaan luopumiseen, ylenkatse roomalaisia kohtaan.
Tanssiaisten jälkeisenä päivänä Vanina huomasi, että hänen isänsä, joka oli niin huolimaton kuin suinkin ja joka ei koko elämänsä aikana ollut viitsinyt liikuttaa avainta, sulki hyvin huolellisesti erään käytävän oven, joka vei palatsin kolmannessa kerroksessa olevaan huoneeseen. Tämän huoneen ikkunat olivat oranssien kaunistamalle parvekkeelle. Vanina oli menossa jollekin vierailulle Roomaan. Koska pääportti oli suljettu juhlavalaistuksen valmistusten tähden, palasivat vaunut takapihan kautta hänen tullessaan kotiin. Vanina katsahti ylös ja näki hämmästyksekseen että yksi sen huoneen ikkunoista, jonka hänen isänsä niin huolellisesti oli sulkenut, oli avoinna. Hän erkani kamarineidostaan, nousi palatsin ylempiin kerroksiin ja etsittyään löysi viimein pienen ristikkoikkunan, joka antoi oranssiparvekkeelle. Avattu ikkuna oli kahden askeleen päässä siitä. Aivan varmaan joku asui tuossa huoneessa, mutta kuka? Seuraavana päivänä Vaninan onnistui saada käsiinsä avain, jolla pääsi oranssiparvekkeelle.
Hän lähestyi hiipien ikkunaa, joka oli nytkin avoinna. Ikkunaluukku esti vapaasti näkemästä huoneeseen. Huoneen perällä oli vuode ja vuoteessa makasi joku. Ensi hetkellä hän aikoi paeta, mutta huomasi naisen puvun tuolilla. Katsoessaan tarkemmin vuoteessa olevaa henkilöä hän näki, että tämä oli vaalea ja nähtävästi hyvin nuori. Hän ei enää epäillyt, vieras oli nainen. Tuolille heitetty puku oli veren tahraama, myöskin eräällä tuolilla olevat naisenkengät olivat veriset. Tuntematon liikahti; Vanina huomasi, että hän oli haavoittunut. Suuri veren tahraama liinainen vaate peitti hänen rintansa, se oli kiinnitetty ainoastaan nauhoilla. Haavalääkäri ei olisi sitä siten asettanut. Vanina totesi mielessään, että hänen isänsä joka päivä kello neljä sulkeutui huoneeseensa mennäkseen katsomaan tuntematonta, palasi pian ja nousi vaunuihin lähteäkseen kreivitär Vitteleschin luo. Heti kun hän oli lähtenyt, nousi Vanina pienelle parvekkeelle, mistä hän saattoi tarkata tuntematonta. Hän tunsi voimakasta myötätuntoa nuorta onnetonta naista kohtaan, hän koetti arvata, mitä hänelle oli tapahtunut. Tuolilla oleva verinen puku näytti tikariniskujen lävistämältä. Vanina saattoi laskea reikien lukumäärän. Eräänä päivänä hän näki tuntemattoman tarkemmin: hänen siniset silmänsä olivat luodut taivasta kohti, hän näytti rukoilevan. Kohta hänen kauniit silmänsä täyttyivät kyynelillä — nuoren ruhtinattaren oli vaikeata pidättäytyä häntä puhuttelemasta. Seuraavana päivänä Vanina rohkeni ennen isänsä tuloa kätkeytyä pienelle parvekkeelle. Hän näki don Hasdrubalin tulevan tuntemattoman luo kantaen pientä koria, jossa oli ruokatavaroita. Ruhtinas näytti levottomalta eikä puhunut paljon. Hän puhui niin hiljaa, että Vanina ei voinut kuulla hänen sanojaan, vaikka ikkuna oli auki. Hän poistui.
Tuolla naisraukalla mahtaa olla pelottavia vihollisia, ajatteli Vanina, koska isäni, joka on niin huoleton, ei uskalla kertoa asiasta kenellekään ja vaivautuu joka päivä nousemaan satakaksikymmentä porrasaskelta.
Kun Vanina eräänä iltana varovasti kurotti päätään tuntemattoman akkunaan, kohtasivat heidän katseensa, ja kaikki oli tullut ilmi. Vanina heittäytyi polvilleen ja huudahti.