— Velvollisuus on armoton, mutta ellei sen täyttäminen tuottaisi mitään vaivaa, missä olisikaan silloin sankarillisuus? Luvatkaa minulle, ettette koeta enää tavata minua.
Sikäli kuin hänen jokseenkin tiukat kahleensa sallivat, hän teki pienen liikkeen ranteellaan ja ojensi sormensa Vaninalle.
— Jos sallitte miehen, joka oli teille rakas, antaa teille neuvon, niin menkää naimisiin ansiokkaan miehen kanssa, jonka isänne teille määrää. Älkää tehkö hänelle kiusallisia tunnustuksia, mutta älkää myöskään milloinkaan koettako minua tavata. Olkaamme tästälähin vieraita toisillemme. Te olette antanut huomattavan rahasumman isänmaan hyväksi; jos se milloinkaan vapautuu sortajistaan, maksetaan tämä summa teille rehellisesti valtionvaroista.
Vanina oli vaipunut maahan. Pietron silmät olivat hänen puhuessaan loistaneet vain silloin, kun hän mainitsi isänmaan.
Viimein tuli ylpeys nuoren ruhtinattaren avuksi. Hän oli ottanut mukaansa timantteja ja pieniä viiloja. Ne hän ojensi Missirillille vastaamatta hänelle.
— Katson velvollisuudekseni ottaa nämä vastaan, sanoi Missirilli, — sillä minun on koetettava päästä pakoon. Mutta en näe teitä enää milloinkaan, vannon sen nähdessäni teidän uudet hyvät työnne. Jääkää hyvästi, Vanina! Luvatkaa, ettette milloinkaan kirjoita minulle ettekä milloinkaan koeta minua tavata. Jättäkää minut kokonaan isänmaalle, minä olen teille kuollut: hyvästi.
— Ei, virkkoi Vanina raivoissaan, — tahdon että tiedät, mitä olen tehnyt rakkaudesta sinuun.
Hän kertoi kaikki tekonsa siitä hetkestä alkaen, kun Missirilli oli lähtenyt San Nicolon linnasta antaakseen vangita itsensä. Kun tämä kertomus oli päättynyt, sanoi Vanina:
— Kaikki tämä ei ole mitään, olen tehnyt enemmän rakkaudesta sinuun.
Sen jälkeen hän kertoi petoksestaan.