— Sinä et ole ylhäisen syntyperäsi arvoinen, nainen, huudahti herttua, — sinä olet ainoa alkusyy häpeääni, jota olet valmistanut palvellaksesi häpeällisiä halujasi! Minun täytyy rangaista sinua kaikista petoksistasi.
Näin sanottuaan hän tarttui Dianaa hiuksiin ja leikkasi hänen kurkkunsa veitsellä. Verivirta purskahti esiin, ja onneton kaatui kuolleena maahan.
Herttua heitätti molemmat ruumiit likaviemäriin, joka oli lähellä vankilaa.
Nuori kardinaali Alfonso Carafa, markiisi de Montebellon poika, ainoa koko suvusta, jonka Paavali IV oli pitänyt luonaan, katsoi velvollisuudekseen kertoa hänelle tämän tapahtuman. Paavi lausui vain nämä sanat:
— Entä herttuatar, mitä hänelle on tehty?
Roomassa ajateltiin yleisesti, että nämä sanat tuottaisivat kuoleman tuolle onnettomalle naiselle. Mutta herttua ei kyennyt päättämään tämän uhrauksen tekemistä. Liekö syynä sitten se, että herttuatar oli raskaana tai se sanomaton hellyys, jota hän ennen oli häntä kohtaan tuntenut.
Kolme kuukautta sen voimainkoetuksen jälkeen, jonka Hänen Pyhyytensä Paavali IV oli suorittanut erotessaan koko suvustaan, hän sairastui ja kolmen kuukauden sairauden jälkeen kuoli 18. päivänä elokuuta 1559.
Kardinaali kirjoitti kirjeen toisensa jälkeen Pallianon herttualle toistaen alinomaa, että heidän kunniansa vaati herttuattaren kuolemaa. Koska heidän setänsä oli kuollut ja koska oli tietämätöntä, mikä saattoi olla hänen jälkeensä valitun paavin mielipide, tahtoi hän, että asia saatettaisiin loppuun mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Herttua, luonnollinen, hyväluontoinen ja kunnianasioissa paljon vähemmän arka mies kuin kardinaali, ei voinut suostua tähän hirmutekoon, jota häneltä vaadittiin. Hän ajatteli, että hän itse oli usean kerran ollut herttuattarelle uskoton koettamatta edes peittää sitä ja että nämä uskottomuudet olivat saattaneet herättää kostonajatuksen niin ylpeässä naisessa. Juuri konklaavin alkaessakin, kuunneltuaan messua ja nautittuaan ehtoollisen, kirjoitti kardinaali hänelle, että häntä kiusasi tuo alinomainen epäröiminen ja että ellei herttua vihdoinkin suorittanut sitä mitä heidän sukunsa kunnia vaati, kieltäytyisi hän enää sekaantumasta hänen asioihinsa eikä koettaisi milloinkaan häntä hyödyttää, ei konklaavissa eikä uuden paavin luona. Muuan seikka, jolla ei ollut mitään tekemistä kunnian kanssa, sai herttuan tekemään päätöksensä. Kerrotaan, että vaikka herttuatarta ankarasti vartioitiin, onnistui hänen lähettää sana Marco Antonio Colonnalle, joka oli herttuan päävihollinen tämän herttuakunnan Pallianon takia, että jos Marco Antonio kykenisi pelastamaan hänen henkensä ja vapauttamaan hänet, toimittaisi hän puolestaan hänen haltuunsa Pallianon linnoituksen, jossa oli päällikkönä hänelle uskollinen mies.
Elokuun 28. päivänä 1559 lähetti herttua Galleseen kaksi sotaväenosastoa. 30. päivänä tulivat herttuan sukulainen don Leonardo del Cardine ja herttuattaren veli don Ferrante, kreivi d'Aliffe Galleseen ja menivät herttuattaren asuntoon surmatakseen hänet. He ilmoittivat hänelle, että hänen täytyi kuolla. Herttuatar kuuli sen osoittamatta vähintäkään mielenliikutusta. Hän tahtoi ensin ripittäytyä ja kuunnella messua. Kun sitten nuo kaksi herrasmiestä lähestyivät häntä, hän huomasi, etteivät he olleet yksimielisiä. Hän kysyi oliko heillä hänen miehensä herttuan käsky surmata hänet.