Vanina ei uskonut, että korkeinkaan onni tulisi ainaiseksi sitomaan Pietron; hän näytti liian onnelliselta; mutta muuan kenraali Bonaparten lause kaikui katkerana nuoren miehen sielussa ja vaikutti koko hänen suhtautumisensa naisiin. Kun Bonaparte 1796 jätti Brescian, sanoivat kaupungin virkamiehet, jotka seurasivat häntä kaupunginportille, että brescialaiset rakastivat vapautta enemmän kuin kaikki muut italialaiset.
— Niin kyllä, hän vastasi, — he puhuvat siitä mielellään rakastajattarilleen.
Missirilli sanoi Vaninalle onnettoman näköisenä:
— Yön tultua minun täytyy lähteä.
— Pidä huolta, että päivän koittaessa olet takaisin palatsissa, odotan sinua.
— Päivän koittaessa olen monen peninkulman päässä Roomasta.
— Hyvä on, sanoi Vanina kylmästi, — minne lähdette?
— Romagnaan, kostamaan puolestani.
— Koska olen rikas, sanoi Vanina mitä levollisimman näköisenä, — niin toivon, että otatte minulta aseita ja rahaa.
Missirilli katsoi häneen hetkisen silmiään räpäyttämättä, sitten hän sulki hänet syliinsä ja sanoi: