»Hyvä», sanoin ujostelematta. »Jos näkisitte minun koettavan olla nuorin poika ja näyttävän unohtaneen sen ja tekevän jotakin, tarkoittamatta oikeastaan tehdä sitä, ettekö silloin tuntisi olevanne velvollinen varoittamaan minua?»
»No kunniani kautta, tepä olette kummallinen poika. Mitä oikeastaan tarkoitatte?»
»Tarkoitan vain, että jos aiotte palkata nuo miehet oppaaksenne vuoristoon, niin tulette häpeällisesti petetyksi ja voitte kiittää erikoista onneanne, ellette joudu intiaanien käsiteltäväksi.»
»Harjoitatteko itse myös opastamista?» kysyi hän mitä viattomimmalla naamalla.
Mutta minä suutuin.
»Kirottu, kiittämätön penikka», sanoin minä, »menkää helvettiin omia teitänne», ja tein koroillani täyskäännöksen.
Mutta nuori mies oli äkkiä käsipuolessani ja pani kätensä olkapäälleni.
»Oo, älkäähän toki, antakaa anteeksi. En oikein käsittänyt. Odottakaa hetkinen, kunnes saan arkkuni järjestykseen. Sitten pyydän kunnian saada jatkaa tuttavuutta kanssanne.»
Hän sai pari meksikolaista rasvamekkoa viemään matka-arkkunsa hotelliin ja tarttui sitten mitä ystävällisimmin käsipuoleeni.
»Nyt, rakas ystävä, menemme etsimään jostakin naukun ja voileivän ja tutkimaan toisiamme hieman».