»Melkeinpä säälittää», sanoi hän. »Sen täytyy olla kovan työn takana.»
No niin, me paimensimme niillä mailla lähes kaksi vuotta. Sillä ajalla näimme teksasilaiset ystävämme — Hahn oli heidän nimensä — pari, kolme kertaa ja kuulimme heistä vähän väliä. He ostivat polttomerkillä varustettua karjaa Steve Mc Williamsilta seitsemälläkymmenelläviidellä dollarilla, ehkäpä yhteensä kuusi tai kahdeksan päätä. Sittemmin kuulimme, että he ostelivat pari kolme päätä yhdeltä ja saman verran toiselta. He merkitsivät ne kaikki Mc Williamsin raudalla — TO — ja pian alkoi niitä näkyä piirissämme.
Hyvä karjamieshän tuntee eläimet aivan yhtä hyvin kuin tekin erotatte ihmiset toisistaan. Tavallisesta ihmisestä näyttävät kaikki sarvipäät samanlaisilta, mutta sellaisessakin piirissä, joka käsittää tuhansia eläimiä, voi ammattinsa tunteva karjapaimen tuntea miltei jokaisen yksilön niin kaukaa kuin silmänsä kantaa. Luonnollisesti siinäkin toinen on etevämpi kuin toinen. Luulenpa melkein, että siihen täytyy olla kasvatettu. Niinpä me Lazy Y:n pojat panimme merkille jokaisen TO:lla poltetun ja voimme päättää sangen tarkkaan, että Hahnin karja käsitti korkeintaan kolmekymmentäviisi päätä.
Kaikki oli kuten pitikin eikä kukaan arvannut mitään rettelöitä tulevaksi. Mutta sitten, eräänä keväisenä päivänä tapasimme ensimmäisen »unikeon». Mitäkö unikeko on? Unikeko on vasikka, joka on merkitty korvaan, mutta ei polttomerkillä. Kullakin karjanomistajalla on oma polttomerkkinsä, kuten tiedätte ja sitäpaitsi hän leikkaa ja muodostelee korvan omalla tavallaan. Siten hänen ei tarvitse katsoa polttomerkkiä, paitsi vahvistaakseen huomionsa korvamerkkiin nähden. Kun nyt karja tavallisesti nostaa korvansa ikäänkuin kysyvinä pystyyn ratsun lähestyessä, on helppo tuntea omansa korvista, ensinkään tarkkaamatta polttomerkkiä. Silloin kun karjamies tapaa merkitsemättömän vasikan, eikä voi tehdä tulta, hän vain merkitsee siltä korvan ja jättää polttamisen tuonnemmaksi. Mutta se ei tapahdu usein ja meidän taloudessamme oli ankarasti kielletty koskaan tekemästä unikekoja.
No niin, kuten sanoin, ratsastimme Larry ja minä eräänä keväisenä päivänä ja tapasimme Lazy Y:n lehmän vasikoineen. Tuo pieni veitikka oli asianmukaisesti korvamerkillä varustettu ja me jatkoimme ratsastusta, emmekä olisi huomanneet mitään, ellei pensasjänis sattumalta olisi hypähtänyt esiin ja säikähdyttänyt vasikkaa niin, että se juoksi aivan meidän edestämme. Silloin emme voineet olla huomaamatta, että siltä puuttui polttomerkki. Tietenkin me heti otimme sen kiinni ja poltimme merkin siihen. Tarkastin sen korvaa samalla ja huomasin että se oli aivan vasta merkitty, joten tullessamme illalla kotiin, ilmoitimme Buch Johnsonille, että joku merkitsijöistä oli ruvennut laiskottelemaan ja tekemään unikekoja.
Tietysti syyllistä etsittiin tiukasti, mutta joka merkitsijä vannoi pitkin ja poikin, taivaan ja manalan kautta merkinneensä joka vasikan, minkä sinä kevännä oli lassoonsa kietonut.
Päätimme että heistä joku valehteli ja annoimme asian painua silleen.
Ja viikon kuluttua ilmoittivat sitten toiset paimenet taas tavanneensa kolmitahkoisella H:lla merkityn unikeon. Kolmitahkoinen H oli Goodrighin merkki, joten meillä ei sen kanssa ollut mitään tekemistä.
Arvelimme että heikäläistenkin joukossa joku merkitsijä oli huolimaton.
Kolme muuta samanlaista tapausta huomasimme sinä kevännä.
Asia oli sillä hyvä. Unikekojen esiintyminen noin lukuisina oli hieman hämmästyttävää, mutta se ei vielä herättänyt epäluuloa. Karja menestyi hyvin sinä kesänä, ja kun ennen sadekautta kokosimme karjan, erotimme ehkäpä tusinan verran noita TO elukoita, jotka olivat harhautuneet Hahnin laitumilta. Tuosta tusinasta oli viisi täysikäistä lehmää ja seitsemän hiehoa.