Me ratsastimme eteenpäin syviin mietteisiin vaipuneina. Ei voinut olla epäilystäkään siitä, että karjavarkautta harjoitettiin. Unikeot he merkitsivät siinä toivossa, ettei kukaan huomaisi puuttuvaa polttomerkkiä. Sitten kun vasikka olisi vieroitettu eikä enää seuraisi imettäjäänsä, aikoi tietysti karjavaras polttaa siihen oman merkkinsä ja muuttaa korvamerkin sen mukaiseksi. Se oli sievä ja vaivaton keino koota itselleen hyvänlainen karjajoukko halvalla hinnalla. Mutta oli sangen vaikeata ilman muuta päättää, keitä karjavarkaat olivat. Meksikon rajan puolella oleskeli paljon luopioita, jotka tekivät ryöstöretkiään silloin tällöin ja vuoriston juurilla sijaitsevien vesipaikkojen läheisyydessä oli myös muutamia rasvamekkoja meksikolaisia ja sittenhän niillä mailla vielä oli yksi ja toinen pieni karjahommissa toimiva joukko, kuten Hahnin esimerkiksi, eikä niistä mikään pannut pahakseen pientä unikekojen tekoa, sivuhommanaan. Buch Johnson käski meitä kaikkia pitämään silmämme auki ja lähetti sanan suurille karjanomistajille, että he tarkastaisivat kenellä sattuisi olemaan liian paljon vasikoita lehmälukuun nähden.
Tuo teksasjoukko, josta teille puhuin, oli asettunut Double R:n kanjoniin, siihen luonnon tekemään aitaukseen, jota näytin sinulle tänä aamuna. He olivat rakentaneet itselleen savimajan, peranneet vähän maata ja istuttaneet muutamia puita sekä kastelivat pienen alan alfalfan viljelyä varten. Ei juuri kukaan ratsastanut siellä päin, sillä maasto oli liian vaikea karjan kulkea ja meidän piirimme oli enemmän etelään käsin. Nyt rupesimme kuitenkin ulottamaan retkiämme vähän kauemmaksi. Minä kävin aina Dos Cabesasissa saakka katsomassa karjaa siellä ja Larry lähetettiin tavallisesti Double R:n seuduille. Eräänä iltana vei hän minut hieman syrjään.
»Kuulehan Jed», sanoi hän, »minähän tunnen sinut aika hyvin enkä häpeä tunnustaa, että olen vielä kokematon näissä karjahommissa, enhän ole ollut tässä kuin vasta vuoden ajan. Mutta mikä on tavallisesti vasikoitten suhde lehmien lukumäärään?»
»Niitä pitää olla noin puolet lehmien lukumäärästä», selitin minä.
»Siis viisikymmentä päätä käsittävässä lehmäkarjassa ei voi olla yhtä monta vuoden vanhaa hiehoa?»
»Sanoisinpa ei», vastasin minä. »Mihin sinä pyrit puheellasi?»
»En mihinkään vielä», sanoi hän.
Muutaman päivän perästä kävi hän taas kimppuuni.
»Jed», sanoi hän. »En osaa yhtä hyvin kuin te muut pojat, erottaa lehmiä toisistaan, mutta tuolla on eräs TO:lla merkitty vasikka, jonka voisin vannoa nähneeni kuukausi sitten erään XY:llä merkityn lehmän seurassa. Tahtoisin, että lähtisit mukaani sinne.»
Me huomasimme asianlaidan olevan niinkuin hän oli kertonut ja kiertelimme koko seuraavan kuukauden tuossa vaikeakulkuisessa seudussa etsien todistuskappaletta. Näin tarpeeksi ollakseni siveellisesti varma asiastani, mutta poliisiviranomaiselle siitä ei ollut, emmekä tietenkään voineet ampua rauhallista karjamiestä pelkän epäluulon nojalla. Mutta vihdoin eräänä päivänä yhdytimme nelikuukautisen, yksinäisen vasikan, joka oli merkitty TO:lla — oikein hyvässä kunnossa se olikin.