— Sitten, jatkoi Semple, on muutama »keskidii» käynyt valittamassa, että heidän valtaukseensa tai leiriinsä on tunkeuduttu. Parasta lienee, että virkamerkillä varustettu Jim menee toimittamaan tunkeilijat pois.
Suuriruhoinen, hidas mies kömpi jaloilleen, sihautti taitavasti syljen keskelle muuatta puunrunkoa, mörähti jotakin ja lähti pois puolenkymmenen rähisevän ranskalaisen seuraamana.
— Vielä, sanoi Semple, on pari meksikolaista saatu kiinni varkaudesta. Buck Barry ja Missouri Jones heidät yllättivät, niin että todistajia ei tarvita. Kysymys on vain: mitä varkaille tehdään?
— Mitä he varastivat? tiedusteli ääni joukosta.
— Tietenkään eivät mitään, vastasi kookas, vankkaleukainen mies, joka luultavasti oli Buck Barry. Ei mitään varastettu, sillä minä satuin paikalle.
— Niin, mutta mitä he aikoivat varastaa? intti toinen.
— Saapasparin, paidan, vähän tupakkaa ja sensellaista, sanoi Buck Barry halveksivasti.
— Miehet tänne! komennettiin.
Tuokion kuluttua raahattiin pari räsyistä meksikolaista paikalle. Seurasi hetken hiljaisuus. Vihdoin lausui muuan harmaapartainen vanhus: — Jos joku on niin syvälle vajonnut, niin köyhä ja kurja, että antautuu saappaita ja paitoja ja tupakkaa puhaltamaan, niin minusta on hänen karkoittamisensa leiristä paras rangaistus. Sellaisen miehen täytyy kuulua yhteiskunnan pohjasakkaan. Mikseivät Buck ja Missouri Jones antaneet heille muutamaa tukevaa potkua sensijaan että vaivaavat meitä mokomalla asialla?
Buck ja Jones nousivat vastatakseen, mutta Semple keskeytti heidät.