— He aikoivatkin kuitata koko jutun potkulla, mutta minä kehoitin heitä esittämään asian kokoukselle, sillä tämänkaltaisista epäkohdista on tehtävä loppu. Kultamme on tähän saakka saanut olla rauhassa, mutta kohta ei uskalla liikahtaa askeltakaan leiristä ottamatta omaisuuttaan mukaan.
Samassa palasi sheriffi Jim. Hän nojasi tyynesti selkänsä puunrunkoon ja pureksi ruohonkortta.
Päätettiin, että varkaat oli ruoskittava ja sitten ajettava leiristä. Kuitenkin levisi joukkoon vakaumus, että tämäntapaiset varkaat olivat säälittäviä, kurjia olentoja ja niin koottiin meksikolaisille pieni rahalahja, joka annettiin heille sitten kun he olivat kärsineet rangaistuksensa.
— Ja nyt, ystäväiseni, lausui Semple, hajaantukaa kertomaan hauskaa uutista. Miten kävi, Jim? kysyi hän, sheriffiin kääntyen.
Jim siirsi ruohonkorren oikeasta suupielestä vasempaan.
— Eipä heidän varuksiensa takia kannattanut pitkälle kulkea, vastasi hän lyhyesti.
— Montako tunkeilijaa siellä oli?
— Kaksi — ja pyssy, selitti Jim.
— Eipä niille tarvinne muuta kuin huutaa: »Laputtakaa tiehenne!» huomautti ääni joukosta.
Jim naurahti.