— Menkää tuolle puolelle, neuvoi McNally. Minä jään tänne, sillä minä olen nainen.
— Miksi? kysyin minä.
— Kaikki, joilla on paikatut housujen takamukset, ovat naisia, selitti
McNally.
Ja aivan kuin seuraelämässä, olivat naiset täälläkin enemmistönä.
Tanssittiin vinhasti ja tömistettiin lattiaa. Vanha Yankkin keikisteli ja tepasteli ja hoilasi, jotta ihan meitä hämmästytti. Lopetimme vihdoin henkeä haukkoen ja ryntäsimme anniskelupuolelle, joka sinä iltana varmasti ansaitsi toisenkin dollarin.
Laskettiin leikkiä ja mekastettiin, ja tietysti oli siellä riitapukarikin joukossa, kuinkas muuten? Kukaan ei kiinnittänyt häneen erikoista huomiota, mutta toiselta puolen varottiin joutumasta liian lähelle häntä. Lopulta hän tyrkkäsi McNallya, joka juuri sytytteli nysäänsä. McNallyn vasen käsi piteli whiskylasia, oikea palavaa tulitikkua. Kiirehtimättä viskasi hän lasin sisällön riitapukarin takkuiseen tukkaan ja pani tulen »tappuroihin». Pirtu syttyi palaamaan sinisellä liekillä, tekemättä sen suurempaa vahinkoa.
— Mies palaa! Mies palaa! huusi McNally. Ajakaa hänet ulos!
Kullankaivajat ajoivat riemumielin miehen kadulle niin perusteellisesti, ettei häntä sen koommin huoneustossa näkynyt.
Kello kymmenen maissa aloimme väsyä. »42 kaliberin whisky» oli nähtävästi tehnyt tehtävänsä. Etsimme käsiimme Johnnyn, joka yhä oli syventynyt faraopeliin, mutta hän kieltäytyi jyrkästi lähtemästä makuulle. Niinpä jätimme hänet rauhaan ja vaelsimme asuntoomme, leppoisan yötuulen leyhytellessä kuumeisia kasvojamme. Yllämme kaartui tähtitaivas, ja puitten pimeistä varjoista kuului valveilla olevan linnun heikko ääni.
XX luku,