— Olette aivan oikeassa, tuumi Yank.
— Miksi ette siis asetu tänne? kysyi Pine.
— Minulla on runsaasti tuhatviisisataa dollaria, selitti Yank, Sillä ei kovin pitkälle potkita, mutta ainahan sillä rnaapalasen saa kotipuolessakin.
Johnny ja minä olimme hänen kanssaan samaa mieltä. Omituinen tosiasia oli, ettei ainoakaan mies kymmenestätuhannesta vakavasti ajatellut asettumista Kaliforniaan. Tämä maa oli paikka, jossa saattoi äkkiä rikastua, mutta johon ei pitänyt jäädä.
Erosimme uutisasukasystävistämme kaipauksella, ja kun olimme päässeet lähimmän mäen laelle, katselimme hetken alapuolella avautuvaa maisemaa. Pelloksi muokattu laakso lepäsi tammineen ja pensaskatteisine mäkineen kuin horteessa auringon kultaisen valon kirkastamana. Tyvenessä ilmassa kajahtelivat kirveeniskut, ja kanojenkin hiljainen kukerrus kantautui korviimme. Viihtyisä kodin tuntu, joka kullankaivajaleirissä oli meiltä jo kokonaan unohtunut, sai meidät taas hiukan kateellisiksi.
Mutta kauanko siinä mieli haikeana pysyi. Pian jatkoimme jo reippaasti matkaamme pohtien kukin tulevaisia. Kuvittelimme mielessämme, mihin New Yorkiin päästyämme ryhtyisimme. Johnny ja minä olimme koonneet sievoisen omaisuuden, joka kyllä riittäisi peruspääomaksi melkeinpä minkälaiseen yritykseen hyvänsä kotipuolessa. Eihän meitä ikä painanut.
Sacramento oli melkein veden alla. Liejuinen joki oli tulvinut yli äyräittensä ja levittäytynyt yli koko maanpuoleisen tasangon, Kaksikerroksisten talojen asukkaat olivat siirtyneet yläkertaan, ja matalammissa taloissa asuttiin katolla. Kulkuvälineinä käytettiin kaikenlaisia kaukaloita, jotka vain veden pinnalla pysyivät. Näinpä erään miehen melovan taikinasaavissakin ja toisen kelluvan kumipatjalla. Monet käyttivät käsivarsiaan airoina.
Vuokrasimme veneen kymmenestä dollarista. Hevosemme olimme jättäneet ylängölle kaupungin ulkopuolelle. Tämän tästäkin kohtasimme ihmisiä, joiden kanssa vaihdoimme hilpeitä tervehdyksiä. Kaikki tuntuivat olevan toiveikkaita ja uskovan, että vesi piankin alenisi.
— Joka tapauksessa ovat rotat nyt hukkuneet, huusi muuan mies vastaukseksi tervehdykseemme.
Hymyilimme tälle »leikinlaskulle», sillä emme vielä tienneet rottamaanvaivasta mitään. Mutta päivää myöhemmin, saavuttuamme San Franciscoon, aloimme ymmärtää miehen sanojen merkityksen.