XXX luku.
KOHTAAN TALBOTIN.
Kaikkialla näimme uusia taloja, joista eräät olivat huolellisesti rakennetut ja ulkoapäinkin hauskan näköiset. Ja entisen säkki- ja tynnyrisillan korvasi nyt paksuilla laudoilla päällystetty, kunnollinen jalkakäytävä. Kaupungin keskipisteenä oli edelleenkin plaza, mutta sen ympärillä oli jo useita arvokkaita ja hyvin hoidettuja katuja. Vaatekauppoja oli lukuisia, useimmat tietenkin juutalaisten käsissä, ja myöskin ravintoloita ja pelisaleja oli saatu lisää. Kohtasimme muutamia tuttujakin, m.m. Panaman kapteenin. Hän muisti meidät heti ja rupatteli hetken kanssamme. Tuokion kuluttua tiedusteli Johnny häneltä, tiesikö hän kauppiasta, joka maksaisi kunnollisen hinnan kauniista timantista.
— Menkää jalokivikauppaan, vastasi kippari.
— Vai niin, onko täältä sellainenkin? huudahti Johnny.
— On, ja hyvä onkin, tokaisi merikarhu. Lähdetäänpä liikkeelle.
Jalokivikauppa olikin suurenmoinen liikeyritys. Siellä oli tavaton varasto sormuksia, ketjuja, koristeneuloja, isoja ja pieniä taskukelloja ja megafooneja eli n.s. »huutajia». Viimemainitut esineet olivat kaiketi halutuimpia, sillä näimme sadottain keiloja ja tuhansittain »huutajia». Niitä oli rivissä hyllyillä, ja nipuissa pitkin seiniä naulojen ja koukkujen varassa. Enimmäkseen olivat ne hopeasta tai kullatusta hopeasta tehtyjä. Oli siinä yksinkertaista ja siselöityä, kaiverrettua, puserrettua ja pakotettua kalua, ja joka esineeseen oli varattu melkoinen sileä laikku nimeä tai nimikirjaimia Varten. Kun Johnny oli saanut kauppansa päätetyksi, huomautin jotakin megafooneista. Jalokivikauppias hymyili, luoden laivuriin lystikkään katseen.
— Kiitolliset matkustajat kysyvät niitä usein, sanoi hän, antaakseen niitä lahjoiksi laivureille onnellisesti päättyneen merimatkan jälkeen.
Mutta nyt räjähti kiukkuinen kapteeni.
— No, se on varma! huusi hän. Totisesti! Minulla on vähintäin tusina noita viheliäisiä kapineita. Ja koska äsken olen taas palannut »onnellisesti» päättyneeltä matkalta, ilmestyy kaiketi pian lisiä varastooni. Voi, hyvä Jumala! jatkoi hän erään matkustajajoukon samassa tunkeutuessa liikkeeseen, — täällähän niitä halvattuja jo tuleekin. Lähdetään kiiruusti pois!