— Aivan niin, mutisi Billy välinpitämättömästi. Siellähän muutkin ovat.
»Veranta» oli plazan varrella ja väkeä siellä oli niin etteivät läheskään kaikki mahtuneet sisään. Tarjoilupöydän takana työskenteli viisi naukunsekoittajaa otsansa hiessä. Tyttö — ja kaunis tyttö lisäksi — kurkotti laseja pöydän yli ja kokosi maksuja.
— Kunnon tyttö, kehuskeli laivuri, tarkasteltuaan hetken tuota yksinäistä lammasta susien joukossa. — Ei tänne muutoin näin kovasti asiakkaita kertyisi. Huonompaa lajia meillä näet on jo entuudestaan.
Me emme yrittäneetkään tarjoilupöydän läheisyyteen, vaan lähdimme tovin kuluttua takaisin kadulle. Kapteeni jätti meille hyvästit ja lähti omille asioilleen. Hänen ohjeittensa mukaisesti lähdimme The Newyork Tonsvrial Emporiumiin, missä meitä hierottiin ja hinkattiin ja puhdistettiin viidestä dollarista mieheen. Tämänjälkeen laittauduimme vaatetusliikkeeseen hankkimaan uusia pukineita. Vanhat rääsymme viskasimme kadulle, missä ennestään muun töryn joukossa oli kasottain hylättyjä vaatekappaleita.
— Olen kuin uudesti syntynyt, virkkoi Johnny. Mutta ennenkuin jatkan matkaani on minulla pikku velvollisuus täytettävänä.
— Mikä?
— Velvollisuus. Minun on otettava ryyppy tuossa lasipilaritalossa — mikä sen nimi nyt lieneekään.
— Emmepä taida olla erikoisesti ryypyn tarpeessa, vastustelin minä.
— No, mutta tehkäähän nyt mielikseni, pyysi Johnny maireasti.
Seurasimme häntä »Arcadeen», joksi anniskelua sanottiin. Kuokkavieraat alkoivat heti liikehtiä. Johnny kääntyi heihin erittäin ystävällisen näköisenä.