— Tulkaa, pojat, naukulle kaikki tyynni! huusi hän.
Lasit täyttyivät. Johnny kohotti omaansa. Muut seurasivat esimerkkiä ja ryyppy kulautettiin janoisiin kurkkuihin. Tyhjät lasit paukahtivat yhtaikaa pöytään.
— Ja nyt me maksamme ryyppymme, kukin omasta puolestaan, jutteli Johnny edelleenkin hilpeänsävyisesti.
Kuokkavieraat tuijottivat häntä ällistyneinä. Muuan heistä murisi uhkaavasti, mutta Johnnyn tiukka katse vaiensi hänet pian. Joku yritti nauraa. Ennen pitkää oli kuitenkin jokainen suorittanut maksunsa. Pöydän takana seisoi suuresti huvitettu Billy. Kun Johnny ojensi hänelle hyppysellisensä kultahiekkaa, työnsi Billy hänen kätensä takaisin.
— Minä tarjoan teille, julisti isäntä lyhyesti.
— Mutta — intti Johnny.
— Tällaisessa tapauksessa vanha etuoikeuteni, selitti isäntä.
— Siinä tapauksessa kiitän kohteliaimmin, herra, lausui Johnny höylimmällä tavallaan. Poistuimme.
Kadulle tultuamme valitti Johnny, että hän oli väsynyt. Sitten ehdotti hän, että lähtisimme etsimään käsiimme Talbotia. Panipa vielä vanhan, kuluneen hammasharjansa pantiksi siitä, että Talbot tällä hetkellä oli kaupungin tunnetuimpia henkilöitä.
Hammasharja pelastui. Ensimmäinen vastaantulija jo tiesi meille kertoa, missä Talbot Ward asui. Lisäksi ilmoitti hän, että Ward Block nyttemmin oli melkein valmis. Meidän ei ollut ensinkään vaikea löytää Talbotin asuntoa, erästä Montgomery-kadun varrella olevaa hotellia. Konttoristi puhui Talbotista suurella kunnioituksella ja ilmoitti meille, että varmasti tapaisimme Talbotin jollakin lukuisista liikepaikoista tai Ward Blockilla. Kiitettyämme häntä ohjasimme kulkumme suoraa päätä Ward Blockille. Olimme kaikki uteliaita näkemään tämän rakennuksen.