Ei suotu meille pitkää unta. Huolimatta elinvoimasta, jota olimme keränneet ylämaitten terveellisessä ilmastossa, tunsimme suurta väsymystä. Kahteen vuorokauteen olimme tuskin nukkuneet enempää kuin viisi tuntia. Minä kömmin aamulla pystyyn ensimmäisenä, riensin ulos ja heittäydyin nauttimaan lämmöstä hotellinseinustalla kuin mikäkin sisilisko. Olin edelleenkin veltto kuin riepu — seuraus monen kuukauden keskeytymättömästä ponnistelusta ja jännityksestä. Laiskottelin hyvän rupeaman, ajatellen hienolla nautinnolla melkoista osuuttani yhtiössämme. Olihan minulla enemmän kuin kaksituhatta dollaria. Mikään aarre tuo nyt ei vielä ollut, mutta kun on tottunut saamaan korkeintaan kaksitoista dollaria viikossa vaivoistaan, tuntuu kaksituhatta dollaria jo aikamoiselta erältä. Olin heittänyt kaikki toiveet loistavasta menestyksestä, ja nyt havaitsin, että samalla olin menettänyt vissin ylpeyden ja edesvastuun tunteen. Niinkauan kuin rehkin kullanhuuhdonnassa oli minusta tuntunut kuin olisi minun pitänyt saada aikaan yhtä paljon kuin muutkin, jos suinkin mahdollista. Nyt olin irti koko hommasta ja katselin asioita vallan toisin. Olin saanut sievoisen palkkion jännittävästä ja mielenkiintoisesta yrityksestä, joka tuntui milteipä lomalta, vapautukselta arkisesta työstä. Pääsisin takaisin New Yorkiin kolmella tai neljälläsadalla dollarilla, ja perille päästyäni saisin sijoittaa omaisuuteni ja työkykyni mahdollisimman edullisesti.
Talbotkin ilmestyi vihdoin näkyviin, reippaana ja hymyilevänä. Kun olimme syöneet aamiaista, vei hän meidät katsomaan uutta tiilirakennusta. Järjestettyämme joitakin liikeasioita lähdimme uudestaan Arcadeen. Ja nyt antoi Talbot raporttinsa.
Toivon, että muistaisin sen sanasta sanaan, mutta ikäväkseni on se mahdotonta. Voin ainoastaan piirtää lukijoilleni heikon kuvan tästä hetkestä. Istuimme hievahtamatta, Yank, Johnny ja minä, kuunnellen suut auki tuota rohkeata, taitavaa ja tarmokasta taikuria, joka loihti eteemme hohtavan seitin. Hän oli luonnollisesti käyttänyt hyväkseen uuden kaupungin kaikkia eri mahdollisuuksia. Voitto hänen ensimmäisestä yrityksestään — varastolaivoista ja Mentgomerykadun tiilitalon vuokraamisesta — oli, jos muistan oikein, noussut ensi kuukautena noin kuuteentuhanteen dollariin. Osuutensa hän oli sijoittanut kymmenkuntaan eri yritykseen nähdäkseen, mikä niistä oli paras. Päivästä päivään, viikosta viikkoon laajensi hän toimintaansa joka suunnalle. Hän omisti osakkeita laituriyhtiössä, soranottoyhtiössä, rantapalstayhtiössä, katuvalaistusyhtiössä, lankkukäytäväyhtiössä ja uudessa hotellissa. Päivästä päivään, viikosta viikkoon oli hän hoitanut tällaisia liikeasioita, ja joka yritys oli lisännyt hänen omaisuuttaan. Kun joku homma joskus harvoin osoittautui huonosti tuottavaksi, jätti hän sen heti, siekailematta ja kaipauksetta. Muistanpa muutaman yksityiskohdankin eräästä tällaisesta jutusta.
XXXII luku.
MITEN TALBOT ANSAITSI.
— Minusta tuntui, kertoi Talbot, että jauhokauppojen olisi pitänyt vedellä erikoisen hyvin näihin aikoihin. Nykyään tulevat kaikki jauhotavarat Etelä-Amerikasta, joten markkinoita kyliä voi hallita, jos vain on tarpeeksi pääomaa. Kutsuin kokoon neljä täkäläistä rahamiestä ja sovin heidän kanssaan asioista. Teimme välitysmiesten kanssa sopimuksen, jonka mukaan heidän piti tuottaa vähintäin sataviisikymmentätuhatta ja enintään kaksisataatuhatta tynnöriä jauhoja maahan neljästätoista dollarista tynnöriltä. Jokainen liike sitoutui ottamaan jauhoja seitsemänsadantuhannen dollarin arvosta, jotapaitsi ne suostuivat suorittamaan satatuhatta dollaria korvausta sopimuksen rikkomisesta. Jauhot saattoi helposti myydä kahdestakymmenestäviidestä tai kolmestakymmenestä dollarista tynnöriltä, joten yritys tuottaisi sievoisen voiton.
— No, varmasti, myönsin minä. Entä millä tavalta sinä olit mukana yrityksessä?
— Minun piti saada prosentti voitosta. No niin, täällä myytiin hirvittävä määrä jauhoja sovitusta hinnasta — tarkalleen sanottuna kuusikymmentätuhatta tynnöriä — minkä piti tuottaa seitsemänsataatuhatta dollaria. Mutta sitten sattui muuan noita onnettomia keikauksia, jotka aina tulevat sopimattomaan aikaan. Jauhojen hinta laski niin että tavara melkein katosi markkinoilta. Minkätähden? Ovelia temppuja. Tänne on viime aikoina tullut paljon taitavia liikemiehiä. Kaivosseuduilla oli jo tarpeeksi jauhoja moneksi ajaksi, ja ainoa, mikä piti hintoja korkealla, oli epätietoisuus. Ei tiedetty mistä vastaisuudessa tuotettaisiin jauhoja maahan. No, nuo vastatulleet liikenerot ratkaisivat pian tämänkin pulmallisen kysymyksen, ja jauhojemme hinta laski viidestäkolmatta dollarista kahdeksaan! Olimme myyneet kuusikymmentätuhatta tynnöriä. Sopimuksen mukaan oli meidän otettava vastaan vielä yhdeksänkymmentätuhatta, kuuden dollarin tappiolla kultakin. Kansa nauroi ja odotti halpoja jauhoja.
— Miten selviydyitte?
Talbot hymyili.