— Sanoin liikekumppaneilleni, että olin oppinut päästämään kuumat esineet käsistäni ennenkuin poltin hyppyseni. Jos jokainen liike maksaisi sakkonsa, menettäisimme suunnilleen neljäsataatuhatta dollaria. Jos taas möisimme jauhomäärän, jonka sitoumuksen mukaan olimme halunneet tuotettavaksi, nousisi tappiomme likipitäen kuuteensataantuhanteen dollariin. Maksoimme siis sakkomme, luovuimme sopimuksesta ja olimme ansainneet kolmesataatuhatta.
— Oliko tuo oikein rehellistä peliä? Mitä sanoivat jauhojen myyjät? kysyin moittivasti.
— Rehellistä? kertasi Talbot. Minkä vuoksi luulet korvauspykälän olleen olemassa? Eiköhän juuri siksi, että otettiin huomioon mahdollisuus, että käyttäisimme sitä?
Niinpian kuin Talbot oli saanut hiukankin rahoja kokoon, sijoitti hän ne johonkin uuteen yritykseen, kunnes lopulta oli osakkaana melkein kaikessa, Presidiosta aina sisäpoukaman rantakaistaleeseen saakka. Hän ja muuan Talbot H. Green olivat hankkineet käsiinsä melkein koko nykyisen Harbour View-alueen kauppakirjat — heidän omistusoikeutensa oli kiistämätön niinpian kuin he suorittaisivat joitakin suurehkoja kiinnityksiä. Lisäksi oli hän sijoittanut Commercial Wharf-osakkeensa vakuudeksi erääseen pankkiin, ja niitä vastaan saamillaan lainarahoilla hoiti hän nyt uljaasti melko raskasta velkataakkaa, jonka oli saanut niskoilleen hankkiessaan rantapalstoja. Talbot jutteli kevyesti summista, joiden rinnalla kullanhuuhdonnalla ansaitsemamme määrät kerrassaan kalpenivat. Rikkain kultalöytö, josta olimme kuulleet puhuttavan, ei olisi riittänyt edes yhteen Talbotin monista yrityksistä. Ja meidän omat vaivaiset saaliimme kutistuivat niin pieniksi, ettemme enää kehdanneet niistä puhuakaan.
Kaikista Talbotin laajoista ja lukuisista yrityksistä oli kuitenkin Ward Block huomattavin. Talbotilla oli osakkeita, kiinnityksiä, maapalstoja ja osuuksia uuden kaupungin joka kolkassa, mutta näistä saamansa tulot käytti hän alusta loppuun suorituksiin, joihin ei muuten olisi millään tavalla saanut tarpeeksi varoja. Lyhennykset ja korot olivat vieneet jok’ainoan välittömästi käytettävissä olleen dollarin — ja muut olivat poissa omistajansa ulottuvilta siksi kunnes hän saisi käsiinsä aarrekammion avaimen. Hän ei kuitenkaan ollut huolissaan vähimmässäkään määrässä.
— Kaikki on sellaista omaisuutta, jonka arvo nousee, sanoi hän. Arvo nousee joka hetki. Minä rikastun istuessani täällä rupattelemassa. Tulevaisuudensijoituksia.
Muun muassa oli Talbot saanut ostetuksi plazan luona tontin, jolle Ward Blockia nyt rakennettiin. Hän oli maksanut osan käteisellä, osaan taas saanut kiinnityksen. Ja nyt hän käytti kaikki rahat, jotka sai irti muista yrityksistään, tämän rakennuksen hyväksi. Siksipä juuri sanoinkin Ward Blockia hänen yrityksistään huomattavimmaksi.
— Rakennustyöt kuuluvat niihin hommiin, joissa tarvitaan käteistä rahaa, tuumi Talbot hiukan ärtyisesti. Sekä työpalkat että rakennusaineet kysyvät rahaa. Mutta toiselta puolen olen aivan selvillä siitä, että hyvin järjestetty, ensiluokkainen liiketalo tässä kaupungissa juuri nyt on arvokkaampi kuin Yhdysvaltojen rahapaja. Tästä heruu säännöllisiä, kuukausittain suoritettavia käteistuloja. Aivan alusta asti saan vuokrina viisi kertaa enemmän kuin tarvitsen kaikkien muitten liikeyritysteni aiheuttamien kustannusten peittämiseen. Jim Recket on ottanut koko alakerroksen kolmestakymmenestätuhannesta dollarista. Konttorihuoneustoista yläkerrassa saan tuhannesta dollarista ylöspäin kuukaudessa, ja joka soppi on vuokrattu jo etukäteen. Niinpian kuin vuokrat alkavat virrata massiini, on jännitys ohi. Voin ruveta maksamaan kiinnityksiä ja lainoja, ja kun olemme päässeet niin pitkälle, voimme jo pitää itseämme miljoonamiehinä.
Hän kertasi vielä lyhyesti selontekonsa taloudellisesta asemastaan. Plazan luona olevat tontit arvioi hän kahdensadantuhannen dollarin arvoisiksi, talo vastasi kahdeksaakymmentätuhatta, Harbour View’n tonttien arvo oli nyt suunnilleen kaksisataaviisikymmentätuhatta. Aikaa myöten nousisi niiden arvo ehkä kymmenkertaiseksi. Laituriyhtiö suoritti jo osinkoja, ja Talbotilla oii kymmenentuhatta osaketta. Kiinteistöjä oli hänellä siellä täällä — osakkeita uudessa hotellissa — katulaudoitus yleisillä teillä… Kun laskimme erät yhteen ja näimme loppusumman kasvamistaan kasvavan, häipyivät pian kullanhuuhdonta ja muut sentapaiset pikkuseikat näköpiirin taa. Tuijotimme lumottuina Talbotia.
Vasta nyt saimme myöskin tietää, etteivät ne viisituhatta dollaria, jotka olimme lähettäneet Talbotille Hangtnan’s Gulchista, enempää kuin rosvoiltakaan pelastamamme summa suinkaan olleet joutuneet mihinkään pankkiin homehtumaan. Ei suinkaan. Talbot oli pannut ne leikkiin kaiken muun omaisuutensa mukana.