— Mikäli minä tiedän, huomautti hän hiukan ylpeästi, on tämä ensimmäinen puutarhayritys San Franciscossa.
Takapihalle oli hän laittanut kopin kolmelle kananpoikaselle, kahdelle kanalle ja kukolle.
— Olen maksanut niistä kahdeksantoista dollaria, sanoi hän.
Katsahdimme ällistyneinä toisiimme. Erä tuntui huomattavan suurelta kun muistimme, mitä hän äsken oli maininnut kirkon rakennusvarojen puutteesta. Hän huomasi silmäyksemme.
— San Francisco on kovin yksinäinen paikka jumalaapelkääväiselle ihmiselle, sanoi hän hiljaisesti. Pahuuden herralla on suuri voima, mutta uskovaisia on vähän. Liha on heikko ja mieli painuu helposti alakuloiseksi. Kun ostin nämä kananpoikaset, ostin myös samalla hyviä toiveita kahdeksantoista dollarin arvosta. Minusta ovat sunnuntaiaamuni tosiaankin sapatti-aamuja nyt kun kuulen kanojen uneliaasti kuhertavan päivänpaisteessa.
Miellyimme hra Tayloriin niin että aina silloin tällöin kävimme auttamassa häntä hänen rakennuspuuhissaan. Eräänä päivänä ilmoitti hän, että hän seuraavana sunnuntaina aikoi plazalla saarnata uhkapeliä vastaan. Keskeytimme työmme hetkeksi keskustellaksemme asiasta.
— Teidän sijassanne en tekisi sitä, sanoin minä. Täkäläiset ammattipelurit ovat ensiksikin plazan omistajia, sitäpaitsi nauttivat he yleistä luottamusta, eivätkä varmastikaan siedä mitään, jota he itse nimittävät turhaksi höpinäksi. Ei ainoakaan heistä epäröisi ampua vihamiestä. En usko, että he antavat teidän puhua rauhassa. Päinvastoin pelkään, että teille koituu suuria ikävyyksiä. Etteköhän voisi peruuttaa aikomustanne? Ajatelkaahan, jos teille kävisi hullusti…
— Ampuisivat teidät, pisti Johnny väliin.
— No, niin. Katsotaanhan — katsotaan, sanoi Taylor tyynesti.
Emme kuitenkaan saaneet häntä muuttamaan päätöstään, vaikka teimmekin parhaamme. Hän aikoi nähtävästi joka tapauksessa esiintyä plazalia.