Kun hän näin oli taitavasti kiskonut väkijoukolta myrkkyhampaat, heittäytyi hän pelkäämättä pääaiheeseensa ja selitti mutkattomasti, mitä hän ajatteli pelureista ja uhkapelistä. Kun hän lopetti saarnansa, vaikeni joukko kunnioittavasti. Taylor läimäytti raamattunsa kiinni ja poistui ilman että kukaan nosti sormeansakaan häntä estääkseen. Täydellinen voitto siis.
Sanoakseni totuuden oli hänen saarnassaan paljon totta ja kuulemisen arvoista. Tosin pidettiin kortinpeluuta ja biljaardiakin kunniallisena ajanvietteenä, mutta täytyy myös myöntää, että pelihimo oli saanut paljon pahaa aikaa täälläkin. Oli nähty miesten viskaavan viimeisen senttinsä pelipöydälle. Muistan erään nuoren liikemiehen, joka oli myynyt osuutensa suuressa liikkeessä kymmenestätuhannesta dollarista käteistä, minkä lisäksi hän oli saanut kolme viidentuhannen dollarin arvoista maksuosoitusta. Hänen aikomuksenaan oli ollut matkustaa kotiinsa itään sievoisine omaisuuksineen, mutta yhtäkkiä tarttui häneen pelihimo. Ensi aluksi menetti hän kymmenentuhatta dollariaan. Kahdessa päivässä oli hän päässyt niistä. Epäröityään jonkun aikaa pani hän likoon yhden maksuosoituksistaankin. Se oli pian mennyttä kalua. Pankkiosoitus numero kaksi meni samaa tietä, ja jokainen odotti, että kolmas katoaisi samalla tavalla. Mutta silloin tarttui Jim Recket, joka oli kaikin puoli rehellinen ja kunnioitettava mies, asiaan, ja antoi syntiselle aikamoisen ripityksen.
— Te kirottu hullu, sanoi hän, minä kiellän teitä näyttäytymästä täällä enää. Ehkä joku toinen sietää teitä lähettyvillään, mutta minun huoneustooni ette enää astu. Nyt neuvon teitä menemään entisten yhtiökumppanienne luo. Sanotte heille, että olette käyttäytynyt kuin aasi, ja pyydätte heitä lunastamaan viimeisen maksuosoituksenne muutamasta tuhannesta dollarista. Sitten matkustatte heti höyrylaivalla Panamaan. Laiva lähtee vielä tänään. Ellei asia järjesty, tulette takaisin minun puheilleni!
Nuori mies seurasi kuuliaisesti hänen neuvoaan.
Panamaan lähtevät höyrylaivat olivat tulvillaan väkeä. Tähän vuodenaikaan oli lähteviä melkein yhtä paljon kuin tulevia. Joku harva oli menestynyt töissään, mutta useimmat olivat saaneet kokea karvaita pettymyksiä. He olivat väsyneitä ja toivottomia ja sairastivat koti-ikävää — heidän ainoa ajatuksensa oli: kotiin ja pian! Me, jotka vielä jäimme San Franciscoon, kadehdimme heitä ja toivoimme voivamme seurata heidän esimerkkiään ensi tilassa. Niistä tuhansista, jotka jäivät Kaliforniaan, oli vain murto-osa päättänyt kotiutua tänne, jäädä tänne ainaiseksi. Useimmat olivat päättäneet kahden, korkeintaan kolmen vuoden kuluttua palata kotiseuduilleen.
XXXIV luku.
TULIPALO.
Kuukausi kului ja joulunaika läheni. Kaikki valmistuivat viettämään tätä vuoden suurinta juhlaa, ja me niinkuin muutkin yritimme saada työt tehdyiksi niin pian kuin mahdollista, voidaksemme joulupyhinä levätä. Ward Block oli jo valmis. Se oli siivottu ja pantu kuntoon alhaalta ylös saakka. Joka päivä kävi suuria ihmisjoukkoja tätä muhkeaa rakennusta ihailemassa. Kiiltävä sisälaudoitus, suuret peilit, takat ja kipsikoristeet herättivät asianmukaista ihastusta. Kaikki »tuoksui uudelta.» Jokainen myönsi, että talo oli kaupungin suurenmoisin. Johnny, Yank ja minä kulutimme aikaamme näyttämällä taloa vieraille. Kerroimme jokaiselle, joka kuunnella tahtoi, mihin tarkoitukseen kukin huoneista oli aiottu. Alakerroksessa Jim Recket hääräsi hiki hatussa, kantaen ja siirrellen esineitä, jotka tekisivät hänen uudesta El Doradostaan kaupungin hienoimman pelihuoneuston. Tänne oli yleisöltä pääsy kielletty. Huoneusto avattaisiin uudenvuodenpäivänä, mutta sitä ennen ei sinne pääsisi kukaan.
Jouluaattona menimme, kumma kyllä, aikaisin levolle. Kaikki muut kaupunkilaiset juhlivat miten paraiten taisivat, mutta me olimme väsyneet siirrellessämme ja kantaessamme raskaita huonekaluja ja muita talon sisustukseen kuuluvia esineitä. Olimme työskennelleet aamuvarhaisesta saadaksemme kaikki ensiluokkaiseen kuntoon. Pieni melu ei enää meitä pystynyt häiritsemään, vaan saatoimme nukkua puheensorinasta ja muusta hälinästä huolimatta. Nytkin menimme makuulle ja uinahdimme heti huolimatta siitä, että sekä alakerroksessa että makuusuojamme molemmin puolin touhuttiin aika äänekkäästi.
Syvä uneni häiriintyi vasta myöhemmin merkillisellä tavalla. Olin olevinani Porcupinessa jälleen ja näin virran paisuvan. Kuulin selvästi sen valtavan pauhun ja olin Johnnyn kanssa kapuavinani korkeaan honkaan, jotta välttyisimme hukkumasta yhä nousevaan veteen. Voimakas vihuri ravisti ankarasti puutamme ja me pelkäsimme jo olevamme mennyttä kalua. Palasin hitaasti tajuihini, uni kalpeni vähitellen, ja hetken kuluttua heräsin todellisuuteen. Yank seisoi vuoteeni ääressä ja pudisti minua kiivaasti hartioista. Hän oli täydellisesti pukeutunut ja tapansa mukaan kannatteli hän pitkää luodikkoaan toisessa kädessään.