— Nuo seinäthän savuavat hieman, tokaisi joku viisaan näköisenä.
— Korea kokko joka tapauksessa, sanoi Talbot.
Viisitoista tai ehkä parikymmentä miestä koetti pelastaa Warren’s Placea tulelta. Heillä oli huopia ja vesisankoja, ja näitä heikkoja apuneuvoja he käyttivät siellä missä vaara näytti suurimmalta. Jokainen kesti aikansa kamalaa kuumuutta, mutta hyökkäsi sitten vilvoittamaan hehkuvia kasvojaan.
— Tulee poikavuodet mieleen, virnisteli muuan kullankaivaja. Tuollaiselta suunnilleen tuntui niihin aikoihin maissinjyvien paahtaminen. Mutta tämä homma on niitä, joihin en halusta puuttuisi.
— Samapa se, kyllä nuo talon pelastavat teistä huolimatta, selitti
Talbot kuivasti.
Melkein samassa kuului pitkäveteinen »aa-ah» kansanjoukosta. Valtamereltä käsin tulla tupsahti äkkiä tuulenpuuska, joka silmänräpäyksessä taivutti suoraan kohti korkeuksia nousevan tulipatsaan kauniisti sivulle. Kun tuuli häipyi, ojentui liekki jälleen, mutta se oli jo ehtinyt sytyttää Warren’s Placen talon ilmituleen.
— Pitääpäs olla huono onni! päivitteli Talbot.
Taloa suojanneet miehet parveilivat ulos kuin häirityt mehiläiset keostaan.
— Ja nyt on kaiketi meidän hotellimme vuoro, sanoi Johnny.
— Se on paremminkin turvassa, väitin minä. Sen toisella puolellahan on aivan aukea paikka.