Uusi sammuttajajoukko astui edellisen tilalle. Kaikki järjestään olivat miehiä, joilla oli jotakin omaisuutta hotellissa.
— Onni onnettomuudessa on, että tänä yönä ei tuule kovemmin, tuumi
Talbot hetken kuluttua.
Katselimme Warren’s Placen paloa vasten tahtoammekin ihaillen mahtavia tulipatsaita. Sellaisia me ihmiset olemme. Mutta yhtäkkiä käänsi Talbot päätään.
— Hei, taitaa taas tulla tuulenpuuska, huudahti hän.
— Liekkien voimaa vain, tyynnytti Johnny.
Mutta Talbot pudisti kärsimättömästi päätään. Terästämällä katsettaan yritti hän valomeren läpi nähdä merkin taivaalla.
Leppoisa tuuli puhalteli mereltä päin. Tunsin tuskin sen hengähdyksen poskellani, eikä se kyennyt muuttamaan tulipatsaitten suuntaa ollenkaan. Hetkisen luulin Johnnyn tosiaankin olevan oikeassa. Mutta pian saatoimme havaita levottomuutta väkijoukossa. Siellä täällä tunkeuduttiin eteenpäin, kokoonnuttiin pikku ryhmiin ja neuvoteltiin. Tuokiota myöhemmin antoi Talbot meille merkin. Pääsimme vaivoin hänen lähelleen. Sam Brannan, Casey, Green ja eräät muut olivat kokoontuneet hänen ympärilleen pohtimaan tilannetta.
— Tuuli on, taivaan kiitos, koillisessa! sanoi Talbot innokkaasti. Ward Block on näinollen suojassa, eikä meidän tarvitse olla sen vuoksi huolissamme. Mutta tuuli kiihtyy, sanokaa mitä sanottekin, ja meidän on tehtävä jotakin sen leviämisen ehkäisemiseksi.
Ikäänkuin viimeisiä sanoja painostaakseen nosti samassa äkkinäinen puuska aika kipinäsateen ilmoille.
Poistuimme mahdollisimman nopeasti entisen El Doradon ja Parker Housen välillä olevia pikku rakennuksia kohti. Melkein yhtäaikaa tuli paikalle muitakin köysillä ja kirveillä varustettuja miehiä. Rupesimme repimään hökkeleitä maan tasalle.