Talbot kumarsi totisena valkopukuiselle neitoselle, joka ihastui ikihyväksi. Johnny tarjosi kohteliaasti ja miellyttävästi käsivartensa toiselle tytölle. Tyttö myöntyi hieman koppavasti ja välinpitämättömästi hymyillen. Hän ei luonut katsettakaan Johnnyyn eikä suonut hänelle yhtään sanaa. Luullakseni ei juttu huvittanut häntä ollenkaan, sillä hän heilutti laimeasti viuhkaansa ja tuijotti jonnekin etäisyyteen. Tanssi alkoi.
Se oli jokseenkin samanlaista kävelemistä kuin äskeinenkin tanssi. Tanssivat astuivat ensin hiukan eteenpäin ja sitten taaksepäin, pyörähtivät ja kumartuivat kitaransoiton tahdissa. Temput tehtiin uudelleen ja yhä uudelleen, Johnny ja Talbot olivat pian asiasta periltä ja seurasivat muiden esimerkkiä.
Aluksi oli Johnny alakuloinen ja hajamielinen. Mutta kun hän tanssin kuluessa oli pari kertaa päässyt Mercedeksen kanssa vastakkain, alkoi hänen ilmeensä kirkastua. Tulen hohteessa näin ainoastaan heidän vartaloittensa ääriviivat ja valkoiset kasvot, mutta saatoin kuitenkin huomata, että neito viivähti Johnnyn rinnalla hiukan kauemmin kuin olisi tarpeellista ollut, ja arvasin, että mustat silmät olivat täydessä toiminnassa. Kun tanssijat sitten palasivat kuistille, oli Johnny iloinen, mutta hieno nuorukainen näytti synkältä kuin ukkospilvi. Mercedeskin tuntui hilpeältä, mutta Johnnyn neitonen hymyili edelleenkin ylpeätä, heikkoa hymyään.
Fandango kesti tunnin. Johnnyn ja nuoren espanjalaisen kilpailu kävi yhä tiukemmaksi. Mercedes ei koettanutkaan parantaa tilannetta. Tunnelma oli jo paljon eloisampi kuin alussa. Fandangoa seurasi hidas, liukuva valssi ja tätä taas kokonainen sarja eri tansseja pokkuroimisineen ja pyörähtelyineen. Kovasti oli sievää ja vaikuttavaa kaikki, mutta samalla oli siinä minun mielestäni jotakin oudon viekoittelevaa. Ehkäpä johtui kuitenkin vaikutelmani siitä, että itse olin perin yksinkertainen luonne ja että tämä kaikki oli minulle vallan uutta. Täytyy muistaa, että monet ihmiset näkevät meikäläisissäkin tansseissa jotakin pahaa siksi, etteivät ole niihin itse tottuneet. Samalla tavalla ovat kai espanjalaisissakin tansseissa muutamat rohkeat otteet ja asennot käyneet niin tavallisiksi, etteivät ne asianomaisista enää tunnu sen kummemmilta kuin meikäläisestä tanssivasta nuorisosta omien tanssiemme temput. Olin tarpeeksi filosofinen katsellakseni asiaa tällä tavalla. Mutta toisin oli Johnnyn laita. Hän huomasi Mercedeksen suovan espanjalaiselle kaihontäytteisen katseen, hän huomasi neidon liehuvan tuon keikarin ympärillä houkutellen, notkistellen ja keimaillen, ja vihdoin näki hän kuinka tenhotar vaipui kavaljeerinsa käsivarsille raukeana ja onnellisena. Hän ei ymmärtänyt, että kaikki tämä kuului tanssin luonteeseen, hän oli sokea, eikä nähnyt, että pari lopulta erkani palatakseen kuistille — mies savuketta kierrellen ja tyttö laiskasti viuhkaansa leyhyttäen. Johnnyn silmät hehkuivat himmeästi, hän tuijotti suoraan eteensä ja kaksi punaista läikkää paloi hänen poskillaan.
Talbot Ward nousi äkkiä, vaikkakin tyynesti, viitaten minulle, että lähtisin mukaan. Hetken kuluttua kumartui hän jo Johnnyn tuolin yli.
— Haluaisin jutella muutaman sanan kanssanne, virkkoi hän hiljaa.
Johnny kohotti uhmaavan näköisenä katseensa. Talbot odotti. Vihdoin nousi Johnny huudahtaen heikosti. Ward tarttui hänen käsivarteensa ja kuljetti hänet maleksivan alkuasukasjoukon läpi kylään johtavalle tielle.
Johnny kiskaisi käsivartensa vapaaksi ja pysähtyi.
— Mitä tahdotte, herra? kysyi hän tärkeästi.
— Olette matkalla Kaliforniaan, jutteli Ward, ja täällä viivytte vain yhden yön. Tyttö on sievä ja viehkeä — mutta hänellä ei ole mitään kasvatusta ja hänen päänsä on aivan tyhjä.