TAIVAL.
Seuraavana aamuna yritimme epätoivoisesti saada joitakin tietoja kuolleesta miehestä tai ainakin hänen tavaroistaan, mutta menestyksettä. Kylässä vallitsi täydellinen sekasorto ja jokaisella oli niin kiire päästä matkaan, ettei kellään ollut aikaa kiinnittää meihin mitään huomiota. Varmastikaan ei tuo johtunut sydämettömyydestä, vaan siitä, että kaikkien ajatukset olivat keskittyneet yhteen ainoaan asiaan. Kuljetusmiehemme kävivät myös kärsimättömiksi ja vihdoin oli meidän luovuttava tiedusteluistamme. Emme koskaan päässeet selville siitä, oliko vainajalla omaisia tai ystäviä, vai oliko hän joku yksinäinen olento. Myöhemmin saamme kokea monta samanlaista tapausta.
Kun olimme suorittaneet maksun alcaldelle, lähdimme taipaleelle. Mercedes ei näyttäytynyt. Padronemme heitti jäähyväiset kylän laidassa ja antoi meille kullekin kookospähkinän kuoresta tehdyn maljan, johon kiinnitetyn hihnan avulla saatoimme, kuten hän selitti, täyttää pikarimme vedellä, tarvitsematta laskeutua muulin selästä. Vehe oli meistä mainio.
Jonkun matkan päässä kylästä kohtasimme merkillisen kulkueen, joka tuli meitä vastaan. Siinä oli kuusitoista muulia kolmen miehen vartioimina. Joka miehellä oli pitkä, vanhanaikainen ja ruostunut musketti. Muuleilla taas oli kullakin kallis kantamus. Poikittain niiden selkien yli oli ripustettu hihna, jonka kummassakin päässä killui melkoinen kultamöhkäle! Me painuimme lähemmä ja sivelimme lumottuina sormillamme kaunista, hohtavaa metallia. Ja kaikki ihmettelimme, että noin kallisarvoinen tavaramäärä oli uskottu kolmen laiskan ja risaisen alkuasukkaan hoiviin vilkasliikkeisellä taipaleella. Talbot kääntyi uteliaana oppaaseemme.
— Mihin joutuisi varas tuollaisen saaliin kanssa? Ja miten voisi hän kuljettaa myötään raskaita kultakimpaleita? vastasi opas.
Sittemmin koetimme monasti, istuessamme roihuavan nuotion ääressä, vastata tyydyttävästi noihin kysymyksiin, mutta aina onnistumatta. Kultaa kuljetettiin tällä tavoin täysin turvallisesti.
Talbot vaati itsepintaisesti ja paljon sanoja tuhlaten, että tavaramme kuljetettaisiin edellämme. Että tämä vaatimus oli aivan paikallaan, havaitsimme ennenkuin olimme olleet tuntiakaan matkalla. Kohtasimme tusinoittain kantajia, jotka lepäilivät pitkällään kantamustensa vieressä. Siitä heitä tuskin saattoi moittia, sillä hartiain ja otsan ympärille sidottujen hihnojen varassa kuljettivat he aivan valtavia tavaramyttyjä. Mutta edempänä näimme myöskin tavaramuuleja, jotka olivat pysähtyneet tielle yksinomaan siksi, että ajajat olivat liian laiskoja kävelläkseen. Omat tavarankuljettajamme ehätimme tämän tästäkin ja kiirehdimme heitä alinomaa heidän suureksi harmikseen. Talbotin kaukonäköisyys kuitenkin pelasti näin meidät pitkästä odotuksesta. Monet laivatovereistamme odottelivat vielä tavaroitaan silloin kun me jo lähdimme pohjoista kohden.
Saavuimme tuuheaan metsään. Toisissa olosuhteissa olisivat varmaankin uljaat puut, tiheä lehvistö, keinuvat viiniköynnökset ja valtavan suuret lehdet tehneet meihin syvän vaikutuksen, mutta tällä hetkellä oli meillä muuta ajateltavaa. Pitkällinen sade oli pehmittänyt maan melkein hetteeksi, johon ensimmäinen muuli oli jättänyt syviä jälkiä. Jälempänä tulevat eläimet astuivat sitten huolellisesti näihin jälkiin. Seurauksena oli, että liejuun pian syntyi syviä koloja, joihin muulimme vajosivat melkein vatsaansa myöten. Olen aivan vakuutettu siitä, ettei mikään mahti maailmassa olisi saanut eläimiä laskemaan jalkojaan minnekään muualle kuin juuri noihin reikiin. Jokainen niistä oli täynnä savista vettä, joka suihkusi kuin ruiskusta joka askeleella. Jonkun ajan kuluttua olimme varmaankin savisin ja likaisin matkaseurue tällä maailman kolkalla. Koetimme kulkea jalankin, mutta siitä ei tullut kerrassaan mitään. Toisinaan kulki tiemme jonkun solan läpi ja meidän oli monasti ryömittävä nelinkontin niljaisia töyrynkupeita ylös alas. Kerran pulahti Yank muuleineen puroon.
Ponnistellessamme eteenpäin jouduimme jonkunverran hajalle. Minä olin kuitenkin pysynyt Johnnyn rinnalla, mutta sananvaihtoon meillä ei ollut aikaa. Kun sitten lähestyimme muutaman puun alla vetelehtivää alkuasukasjoukkoa, hyökkäsi näistä kolme kiljuen meitä kohti. Pysähdyimme ja vetäydyimme lähemmä toisiamme.
Eräs hyökkääjistä tarttui Johnnyn muulia kuoiaimista ja viittasi käskevällä eleellä Johnnyä astumaan maahan.