— Pois tieltä! karjaisi Johnny ja kun alkuasukas ei välittänyt ollenkaan tästä kehoituksesta, veti nuorukainen esille revolverinsa. Minä seurasin esimerkkiä.
Uhkauksemme saivat heidät peräytymään hieman, mutta he kirkuivat kahta kauheammin, Johnny koetti usuttaa eläintään eteenpäin, mutta silloin asettui kolme heistä jälleen hänen tielleen. Pian yhtyivät heidän toverinsakin — neljä luvultaan — leikkiin. Kaikki osoittivat sormillaan Johnnyn muulia ja koettivat saada häntä laskeutumaan satulasta. Vihdoin uskalsi muuan heistä jälleen tarttua suitsiin.
— En usko että mikään varkausyritys on kysymyksessä, sanoin. Mutta teillä on ehkä varastettu ratsu.
— Siitä en tiedä mitään, virkkoi Johnny vihaisena. Tiedän vain, että olen vuokrannut tämän aasin ratsastaakseni sillä Panamaan, ja Panamaan minä aion päästäkin. Nuo lurjukset voivat selvittää asiansa jälkeenpäin.
Mutta kun hän kiskoi ohjakset irti alkuasukkaan näpeistä, estivät he hänet pääsemästä eteenpäin. Johnny kumartui ja yritti iskeä revolverinsä perällä muuatta heistä kalloon. Hän erehtyi ehkä hiuskarvan verran maalistaan ja mies hypähti kiljaisten takaisin. Nyt päästi koko liuta hirvittävän huudon ja lähestyi kuin kimppuumme käydäkseen. Johnny ja minä vedimme hanat vireeseen.
Silloin kuulimme takaapäin Talbot Wardin äänen.
— Hyökätkää siltä puolen! intoili Johnny. Antakaa niille oikein isän kädestä.
Ward huusi alkuasukkaille jotakin espanjaksi. Miehet käänsivät heti katseensa häneen, syytäen ilmoille hirvittävän sanaryöpyn. Hetkistä myöhemmin tuli Talbot tyynesti kävellen viidakosta meitä kohti.
— Pankaahan asenne pois, sanoi hän irvistäen hiukan. Nuo ystävät sanoivat minulle, että satulalaukkunne riippuvat vinossa ja että heidän aikomuksensa oli ollut korjata niiden asentoa.
Johnny, ja minäkin luullakseni, punastuimme ankarasti. Koko seurue ulvoi ihastuksesta. Johnny laskeutui satulasta ja samassa kymmenet kädet innokkaina ojentuivat korjaamaan muulin varusteita. Puristimme heidän käsiään ja nauroimme vielä kerran, minkäjälkeen jatkoimme lokaista taivaltamme.