Päivästä muodostui elämäni hirvein. Sivuutimme kymmenittäin kuolleita muuleja, joita suuret haaskalintuparvet vartioivat; näimme liejuun paiskautuneita nääntyneitä miehiä; kohtasimme tutisevia kuumesairaita, ja muuan poloinen, jonka korjasimme polulta, oli ehdoin tahdoin paneutunut pitkälleen kuollakseen. Toisinaan hän houraili pitkät ajat, mutta mikäli saatoimme ymmärtää, oli hänellä ollut tovereita aloittaessaan matkansa. Nostimme hänet muulin selkään ja vuorottelumme hänen hoivaamisessaan. Hän oli hyvin hinteläkasvuinen ja puhui kuin englantilainen. Myöhemmin kävi selville, että hän oli saanut koleeratartunnan. Vietimme yömme tiepuolessa olevassa mökkirähjässä ja sinne jätimme hoidokkimmekin.

Aikasin seuraavana aamuna saavuimme kallioiselle ylätasangolle, jolla kasvoi palmuja. Taaempana häämöitti vuorijono. Kapusimme sen yli, mutta tuskin päästyämme laaksoon kävi matka jälleen ylöspäin. Näin jatkui matkantekomme alituisena ryömimisenä ylös alas, ja aina luulimme, että seuraava ylänkö oli viimeinen. Meidät kohtasi kuitenkin pettymys toisensa jälkeen ja vihdoin olimme aivan epätoivoisia. Päivä oli rasittavan helteinen. Lopulta pysähtyi kuitenkin intiaani, joka tylsänä oli kulkenut etunenässä. Hän pesi huolellisesti jalkansa kuralammikossa ja veti sitten housut ylleen.

— Tuo näyttää minusta rohkaisevalta oireelta, virkoin Johnnylle.

Hetkistä myöhemmin olimme Panamassa.

VIII luku.

PANAMA.

Saavuimme kaupunkiin aikaisin iltapäivällä silmiämme räpytellen, sillä edessämme oli aivan samanlainen yhdyskunta kuin »Poikien Omassa Merirosvossa» kuvattu. Meidän ei tarvinnut ollenkaan ponnistaa mielikuvitustamme todetaksemme, että Morgan ja Kidd ja kaikki nuo muut kuuluisuudet olivat täällä riehuneet puukko hampaitten välissä, pistooli kädessä ja leveä vyö uumilla, tuomiokirkon kellojen moikaessa ja naisten kirkuessa. Kaikki tässä kaupungissa tuntui kuuluvan menneisyyteen, sillä jäljet amerikkalaisten tunkeutumisesta tänne olivat tyystin hävinneet. Kaksikerroksiset puutalot koreine ulkoparvekkeineen kallistelivat peloittavissa asennoissa katujen yli. Kaikkialla oli kapeita, salaperäisiä kujia. Harmaantuneita katedraaleja ja pienempiä kirkkoja oli siroteltu nurmettuneiden plazain ympärille. Ja laitapuolilla törrötti suurenmoisten rakennusten raunioita, jätteitä korkeakouluista ja luostareista, joita ei koskaan oltu rakennettu valmiiksi. Valtavat paadet lojuivat maassa epäjärjestyksessä, tuhansien pikku kasvien peittäminä. Siellä täällä oli vielä joku pilarien kannattama holvi tai käytävä pystyssä. Joka rakosessa rehoitti ruoho. Tulin haaveelliseksi ja nautin täysin siemauksin. Viidakko tuntui minusta salakavalalta, viekoittelevalta olennolta, joka hitaasti kietoi pahaa-aavistamattoman saaliin verkkoihinsa. Sammalpeitteiset rauniot olivat vaipuneet unelmiin menneistä ajoista. Ja holvikattojen yllä liihoittelivat entisyyden varjot, entisyyden, joka oli kuollut ja kuopattu ja unohdettu, niin ettei siitä ollut muuta jälellä kuin jokunen särmikäs, hajonnut pääsi.

Totta puhuakseni pidin kuitenkin aina tuollaiset mietteet omana salaisuutenani.

Varsinainen kaupunki oli paljon eloisampi. Vanhat, ränsistyneet talot olivat saaneet tilapäisen uutuudenleiman sen kautta, että niiden seinille oli ripustettu karkeasta purjekankaasta kyhättyjä nimikilpiä. Pääkadun varrella oli hotelleja, ruokaloita ja lajitelma pelihuoneustoja. Niissä tungeksi ihmisiä aamusta iltaan ja illasta aamuun, sillä kaupungissa vetelehti tuhansia matkamiehiä, jotka odottivat tilaisuutta päästä eteenpäin. Useat heistä olivat olleet täällä jo kauan ja he olivat aivan epätoivon partaalla. Muutamat amerikkalaiset pelurisakit tekivät hyviä kauppoja. Alkuasukkaita varten oli lukemattomia anniskeluja. Väki oli aivan liian laiskaa viitsiäkseen »verottaa» ulkomaalaisia, joita kaupunkiin tulvi tulvimalla. Siitä hommasta huolehti joukko eri kansallisuuksiin kuuluvia päteviä ja toimeliaita miehiä. Kaksi kaupungin kolmesta hotellista oli ulkomaalaisten käsissä, mistä niiden nimetkin, Hotel Francaise, Fonda Americano ja Washington-talo, olivat todistuksena. Pelihuoneustot olivat amerikkalaisten hoidossa, kun taas ranskalaiset ja saksalaiset etupäässä huolehtivat ravintoloista.

Asuimme päivän Fonda Americanossa, mutta kun havaitsimme, että odotuksemme luultavasti muodostuisi pitkäaikaiseksi, vuokrasimme pari huonetta eräästä talosta pääkadun takana. Saimme ne sopuhintaan muutamalta alkuasukkaalta. Ne olivat vanhan, kalkilla sivutun rakennuksen toisessa kerroksessa. Huonekaluja oli mitättömän vähän ja sitäpaitsi olivat suojat kovin kylmät. Mutta ikkunat antoivat vanhaan puutarhaan, muurin ympäröimään ihastuttavaan soppeen, jonka keskellä komeili ajan kuluttama, sammalpeitteinen, kivinen suihkukaivo. Olipa siellä joku huojuva banaanipuukin ja pari kolme korkeata palmua sekä tiheä köynnöskasvullisuus, jonka piiloissa puroset lirisivät. Parvekkeella paistoi päivä hiostavan kuumana, ja kiitollisina lämmittelimmekin kylmettyneitä jäseniämme parvekkeen kaiteisiin nojaten.