— Minulla on muutenkin ollut täysi työ kuumetta piileskellessäni, selitti hän. Ette, näemmä, muista, että olen saapunut tänne tautiselta metsäseudulta. Siellä ei saa kananpoikiakaan pysymään hengissä.
— Miksi ei? uteli Johnny viattomasti.
— Siksi, että ne horkkakohtauksen saatuaan pudistelevat kaikki höyhenet yltään, ja sitten ne paleltuvat kuoliaaksi, vastasi Yank.
Iltaisin oli pääkatu komeasti valaistu, mutta kujat piileksivät pimeässä. Väkeä oli liikkeellä joukottain. Kaikki näyttivät kulkevan baarista ja pelisalista toiseen. Noin tuhannesta matkamiehestä opimme aikaa myöten tuntemaan suurimman osan ainakin näöltä. Kotimatka yön pimeydessä saattoi muodostua hyvinkin vaaralliseksi ja siksi menimme aina joukolla asuntoomme. Johnnyn oli kuitenkin lumonnut muuan meksikolaiseksi monteksi nimitetty peli ja senvuoksi saimme usein odottaa melko kauan, ennenkuin joukkomme oli täysilukuinen.
Eräänä päivänä oli vihdoinkin käynnistänne laivakonttorissa jotakin hyötyä. Huomasimme talon edustalla olevalla plazalla vilkkaasti keskustelevan ja liikehtivän ihmislauman. Kiusaantuneet virkamiehet olivat saaneet valmiiksi suunnitelman, jonka mukaan nyt olisi ratkaistava, ketkä viisikymmentäkaksi kolmestasadasta odottavasta pääsisivät matkustamaan ensi laivalla. Ilmoitettiin, että arpominen tapahtuisi kello yksitoista.
Tämä kaikki oli kuten olla piti, mutta mitä takeita oli yleisöllä arpojain rehellisyydestä?
Ehdotettiin, että yleisön keskuudesta valittu komitea saisi olla tilaisuudessa läsnä.
Taivaan tähden, ei! Kukapa tuollaiseen komiteaan ryhtyisi? Olettakaapa, että arpa lankeaisi jollekin komitean jäsenelle. Uskoisiko kukaan, että peli oli ollut rehellistä?
No, sittenpähän ehkä voitaisiin kolmestasadasta paperipalasta viisikymmentäkaksi varustaa merkinnällä, ja näistä saisi sitten kukin matkustaja nostaa yhden.
— Se sopii, pojat! huusivat lähimpänä seisoneet takalistolla rähisevälle laumalle.