Yank oli meitä vastassa laivanportaitten yläpäässä. Hän auttoi meitä nostamaan kamppeemme laivaan. Johnny ja minä syydimme hänelle kysymyksiä, mutta hän pysyi äänettömänä. Kun olimme suorittaneet maksun soutajallemme, ohjasi Yank meidät keulaan, missä tunkeuduimme pimeään loukkuun kannen alla. Himmeän lyhdyn valossa erotimme kymmenkunnan kojua.
— Tätä he sanovat kanssiksi, selitteli Yank säveästi. Laivamiehistö nukkuu täällä. Täällä on nyt meidänkin onnellinen kotimme. Me neljä, lisäsi hän hieman ylpeästi, olemme muuten ainoat koko Panaman sakista, jotka pääsemme mukaan. Laiva on täynnä ihan repeämiseen astu Se laskikin ankkurin täällä vain sen vuoksi, että joku talja tai sensemmoinen oli joutunut hukkaan, ja uusi oli saatava sijaan.
— Minä kyllä pysyttelen visusti onnellisessa kodissani, jos merenkäynti jatkuu tällä tavalla, sanoi Johnny. Tulen tietenkin merikipeäksi, kuten tavallista. Mutta Herran nimessä, Yank - kertokaahan, missä olette ollut ja niin edespäin. Lyhyesti vain, sillä minä olen aivan sairastumaisillani jo.
Hän paiskautui makuulavitsalle ja sulki silmänsä.
— Olisi parempi lähteä raittiiseen ilmaan, neuvoi Talbot.
— Antakaahan soida, Yank! pyysi Johnny.
— Niin katsokaas, kun minä sain tuon arvan, kertoi Yank, tuumailin, että se ehkä voisi olla jollekin toiselle paremmin tarpeen kuin minulle, etenkin kun teillä oli ollut niin huono onni. Hain käsiini äijän, jolle myin lippuni viidestäsadasta dollarista, minkäjälkeen vuokrasin kalastajaveneen, johon varustin viikoksi muonaa, ja painuin merelle.
— Miksi? tiedusteli Johnny, raottaen väsyneesti toista silmäänsä.
— Päätin yrittää johonkin tännepäin tulevaan laivaan ennenkuin koko tuo Panaman lauma siihen ehtisi. Ja mikäli voin päätellä täältä äsken takaisin käännytettyjen arveluista, olen osunut jokseenkin oikeaan.
— Varmasti! vakuutti Talbot painokkaasti.