— Ajakaa muulit McGlynnin tallille ja riisukaa ne valjaista, sanoi hän.
Opastan teidät sinne.
— Missä McGlynn on?
— Hän on postiaan noutamassa.
Ajoimme kaupungin etelälaidalle ja pysähdyimme kolmen huolellisesti rakennetun teltan ympäri kyhätyn aitauksen luo. Vein eläimet laitumelle ja ripustin niiden valjaat sopivaan paikkaan.
— McGlynn pyysi teitä tulemaan postitoimistoon. Hän maksaa palkkanne siellä, ilmoitti oppaani.
Postitoimisto oli matala, auringon kuivaamista tiilistä rakennettu talo, jonka edustalla oli täällä sangen tavallinen, kapea parveke. Niin pitkälle kuin silmä kantoi, ulottui odottavien jono. Eräät heistä olivat ottaneet tuolin tai tyhjän laatikon myötänsä ja istuskelivat nyt kaikessa rauhassa sanomalehtiinsä syventyneinä.
Kuljin jonon sivua pitkin. Ihan alkupäässä seisoi Johnny. Hämmästyin hiukan, sillä Johnny ei tietääkseni odotellut mitään postia tulevaksi äsken saapuneen laivan mukana. Ennenkuin ehdin hänen luokseen oli hän jo lopettanut keskustelunsa erään tuntemattoman miehen kanssa ja luovuttanut tälle paikkansa!
— Heiskukkuu! huusi Johnny. Kuinka teitä vetelee, Frank?
— Siinäpä menee! vastasin. Olen tullut tänne tapaamaan miestä, joka on minulle velkaa kaksikymmentäviisi dollaria.
— Hän on kyllä täällä, vakuutti Johnny. Kaikki kaupungin asukkaat ovat täällä.