— Enhän minä odotakaan.
— Mutta tehän seisoitte jonossa.
— Niin, katsokaas, kun näin postilaukut, aavistin heti, että toimiston edustalle ennenpitkää muodostuisi jono. Siksi kiiruhdin heti paikalle. Olihan sinne jo ehtinyt miehiä ennen minuakin, mutta pääsin silti alkupäähän. Möin paikkani tuntia myöhemmin viidestä dollarista.
— Jo olitte ovela, ihastelin minä. Enpä olisi kuunaan keksinyt mitään tuollaista. No, miten teitä muuten on luonnistanut?
— Kurjasti. Koko aamupäivän vaaniskelin jotakin kunnollista työtä, mutta lopulta oli otettava, mitä eteen sattui. Olen ollut asiapoikanakin — ansaitsin kaksi dollaria kantamalla matkalaukkua.
— Paljonko olette kaikkiaan ansainnut?
— Viisitoista. Teillä kai on koko »osuutenne»?
— Ei enempää kuin viisikolmatta.
Johnnyn ilme kirkastui. Yhteiset kärsimyksemme tuntuivat ikäänkuin lähentävän meitä toisiimme. Kummastakin tuntui oikein helpottavalta kuulla, ettei toinen ollut onnistunut paremmin kuin toinenkaan. Satuimme samassa kulkemaan erään pelihuoneuston ohi.
— Poikkean tänne, virkkoi Johnny äkisti.