— Urakoitsijain? toistin minä.
— Juuri niin. Mutta voittehan kutsua sitä »Maamyyrien yhtiöksikin», jos haluatte. Peruspääoma, tasan kahdeksansataa dollaria, on koossa, Vai mitä, arvon herrat? — Hän silmäili meitä tutkivasti. — Ahaa, huomaanpa ystävä Frank, että meidän täytyy tyytyä kirjalliseen sitoumukseen, mitä teihin tulee. Taiteelliset sitoumuskaavat ovat kuitenkin vielä kirjapainossa. Teillä on siis hyvää aikaa. Ehkäpä joku sukulaisenne kuolee ja saatte perinnön.
— Ellen tietäisi varmasti, että asianlaita ei ole niin, sanoin paheksuvasti, väittäisin, että olette humalassa, Talbot.
— Minä olen juopunut, vanha saarnaaja, vastasi Talbot, juopunut lumouksen viinistä! Oietko lukenut persiankieltä? Etkö? No, siirränpä sitten sanottavani englanninkielelle:
»Drink to me only with thine eyes,
And I’ll not ask for wine!»
[Katseellasi jos onnekseni juot,
viiniä en silloin ole vailla! — Suom.]
— Vai niin — tyttö! murisi Yank, joka käsitti kaikki kirjaimellisesti.
— Niin, maailman ihanin ja oikullisin nainen! huudahti Talbot, nainen, jonka hymy huumaa ja jonka kulmien rypistys saattaa minut epätoivoiseksi.
— Mitä sinä hourit? kysyin ymmälläni.
— Onnen jumalattaresta — ei muuta! Mutta tulkaahan!