— Mitä? huudahdimme kaikki yhtaikaa.
— Niin, sanoin haluavani vuokrata jokusen laivan, toisti Talbot kärsimättömästi. Ensin he eivät tahtoneet ottaa ehdotustani kuuleviin korviinsakaan, mutta puhuin heidät lopulta pökerryksiin. Sain vuokratuksi neljä laivaa viidestäsadasta dollarista kuukaudessa laivalta. Maksu etukäteen.
— Anteeksi, sanoi Johnny nöyrästi, en haluaisi keskeyttää, mutta tuo kuulosti niin mielenkiintoiselta, että pyytäisin sinua kertaamaan viimeiset lauseet.
— Tuki suusi, Johnny, neuvoi Yank. Tietenkään ei Talbotilla ollut rahoja taskussa! Miten kävi, Tal?
— Sanoin heille, että suorittaisin maksun kello neljä, ja sillä tavoin varasin itselleni tarpeeksi aikaa.
— Kaksituhatta dollaria? Jestanpojat! siunaili Johnny.
— Palasin kiireen kaupalla maihin, jatkoi Talbot, ja riensin heti tapaamaan liikemiesystäviäni. Kahdessa tunnissa olin laatinut kahdentoista äijän kanssa sopimukset, jotka yhteensä merkitsivät kuuttatuhatta dollaria.
— Miksei kukaan heistä älynnyt mennä vuokraamaan laivaa itse? ihmetteli
Yank.
— Siksi, etten puhunut mitään »laivoista», ennenkuin kauppa oli tehty. Minä takasin heille vain vedenpitävät, käytännöllisesti katsoen tulenkestävät varastosuojat, jotka olivat heti käytettävissä. Useimmat heistä luulivat kaiketi, että olin hullu. Mutta koska ei yrittäminen maksanut mitään, tekivät he sopimuksen.
— Et siis kantanut heiltä mitään ennakkomaksua? kysyin.