He väittivät, että jutut kultalöydöistä olivat suuresti liioiteltuja. Olihan siellä kultaa, sitä ei tainnut kukaan kieltää, mutta kovan urakan takana kaikki. Oli työskenneltävä kymmenen dollarin edestä, jos mieli saada dollarin arvosta kultaa päivänvaloon. Ja elintarpeet maksoivat omaisuuksia. Sitäpaitsi oli kullankaivajaleireissä usein sattunut taudinkohtauksia, ja kaikki parhaat paikat olivat jo ehdottomasti vallatut. Kultainen unelmamme hajosi. Johnny oli alakuloisen näköinen, ja luulenpa itsekin näyttäneeni sangen nuopealta. Yank vain ei muuttanut ilmettäkään. Hän pureskeli mäillään yhtä tyynesti kuin tavallisesti.
Jatkoimme kyselyjämme myöhemmin ja saimme hyvin ristiriitaisia tietoja. Lähimmät kultakentät olivat, sanottiin, kuudenkymmenen penikulman päässä. Voisimme hankkia kalifornialaisia kantajia kuljettamaan tavaroitamme. Jos mieluummin halusimme hevosia, sai niitä ostaa Sutterin linnakkeesta, missä oli puhuteltava McClellania.
Päätimme hankkia hevosia. Nukuimme seuraavan yön taivasalla ja jatkoimme päivän valjettua matkaamme kolmisen penikulman päässä olevaa Sutter’s Fortia kohden. Sää oli ihana. Korkealla taivaan sinessä liiteli suurisiipisiä lintuja ja pensastoissa ja puiden oksilla viserteli tuhansittain leivosia. Näimme monia eri varpuslajeja ja tutustuimme töyhtöniekkaviiriäiseen, närkkääseen ja sievistelevään pikku herrasmieheen, joka rohkeasti asteli edellämme polulla. Yläpuolellamme paistoi aurinko herättäen nukkuvien kumpujen lukemattomat pienet asukkaat ja kukat pitkästä unesta.
Tunsimme pakostakin rohkaistuvamme. Unohdimme pelokkaat tuumailumme ja kuumeisen kullanhimomme. Rinnakkain taivalsimme eteenpäin rehevän ruohikon läpi, hyräillen tuota typerää laulua, joka oli houkutellut kullanetsijät tänne, kauas kodeistaan ja omaisistaan:
»Jo olen päässyt leirille
jälestä monen vaivan.
Nyt hyörin muitten mukana
ja kultahiekkaa kaivan.
Ma joet, vuoret puhdistan ja tieltäin esteet kaadan, Sä ällös mua murehdi, sun hyväksesi raadan.»
Vanha Yank yhtyi loppukertoon, vaikka hänen äänensä kuulostikin ruostuneen tuulimyllyn kitinältä. Lauloimme täyttä kurkkua:
»Oo, Susanna! Älä sure mua armahain!
Oon matkalla Kaliforniaan ja lapio on polvellain.»
Lähestyimme Sutter’s Fortia niin uljaina, kuin olisi aikomuksemme ollut vallata tuo historiallinen paikka oikein rynnäköllä.