— On varmasti, virnisti mies. Kun hän huomasi mielenkiintomme, kävi hän puheliaammaksi ja selitti meille, että hiekka kuivataan ensin, minkäjälkeen se puhalletaan pois. Vihdoin palasi hän kärsimättömän kumppaninsa luo.
Talsimme vaivaloisesti kivenjärkäleitten ja rouhikon yli muitten luo. Kuivuneessa joenuomassa työskenteli ainakin sata miestä. Havaitsimme pian, että »pannujärjestelmää» pidettiin hyvin alkeellisena ja yksinkertaisena kullanerottamiskeinona. Useimmat kantoivat soralla täytettyjä, laakeita rauta-astioita veteen antaen virran huuhtoa kevyimmät ainekset pois, minkäjälkeen he osaavalia kädenliikkeellä kiepauttivat astiasta jälelläolevan soran, kunnes vihdoin vain kullansekainen, hieno, musta hieta oli pohjalla. Muuan nelimiehinen ryhmä huuhtoi kultaa oikein suuressa mitassa. He olivat rakentaneet kojeen, joka muistutti kannaksilla varustettua kehtoa ja johon kaadettiin soraa ja vettä. Kojetta liekutettiin tasaisesti, multaisen veden roiskiessa laitojen yli. Pohjaan oli naulattu pienoja estämään mustaa hiekkaa varisemasta.
Kullankaivajat olivat hyvin uutteria ja vähäpuheisia, mutta samalla ystävällisiä. Saimme seurata heidän hommiaan niin läheltä kuin ikinä halusimme. Enimmäkseen olivat he parrakkaita ja auringonpaahtamia veikkoja ja heidän vaatteisiinsa oli tarttunut runsaasti punertavaa liejua. Näimme myös pari hilpeätä nuorukaista, joiden yllä oli jätteitä mitä hienoimmista puvuista. Kummallakin oli nuhrautunut silinterihattu päässä. Kauempana uurastivat meksikolaiset ja kalifornialaiset. He eivät vaivautuneet kantamaan hiekkaa joelle asti, vaan tyytyivät viskomaan sitä ilmaan purjekangaspalan yläpuolella.
Katseltuamme hetkisen kullanhuuhtojia aloimme tuntea samantapaista jännittynyttä levottomuutta kuin pikkupojat nähdessään uuden pyssyn, jota eivät vielä ole saaneet koetella.
Lopulta rohkaisi Yank mielensä ja lähestyi muuatta miestä.
— Toveri, sanoi hän. Tämä kaikki on meille vallan uutta. Tahtoisitteko sanoa, missä mekin voisimme koettaa onneamme?
Puhuteltu suoristautui ja mitteli Yankia katseellaan. Hän oli huvitetun näköinen.
— Ellei teillä olisi tuota kahdeksantoista jalan pituista tykkiä kyynärtaipeessanne ja vähän kylmänlaista kiiltoa harmaissa silmissänne, ohjaisin teidät tuonne kukkulalle ja nauttisin sitten hikoilustanne. Mutta nyt lienee minun parasta myöntää, että voitte kaivaa missä haluatte, kunhan ette vain astu toisten päälle.
— Voimmeko yrittää tässä teidän vieressänne? kysyi Yank nyökäten päällään vähän matkan päässä olevaa ehyttä maapalasta kohti.
Kullankaivaja kompuroi varovasti kolostaan, tutki kaikki taskunsa ja kaivoi lopulta esille tupakkavehkeet. Kun hän oli saanut piippunsa sytytetyksi, kumarsi hän syvään Yankille.