— Kiitos kohteliaisuudesta, sanoi hän. Huomautan vain kaiken varalta, että tämä paikka ei ole erikoisen tuottava. Aion itsekin yrittää vähän edempänä.
— Ettekö löydä ollenkaan kultaa?
— Aina jonkun unssin päivässä.
— No, se riittää minullekin aluksi, ratkaisi Yank. Tulkaa, pojat!
Kullankaivaja loikkasi takaisin koloon, mutta nosti tovin kuluttua päätään ja huusi:
— Muistakaa pysyä viidentoista jalan päässä!
Otimme kiireesti kuokkamme ja lapiomme, nostimme esille rautasankomme ja aloimme kaivaa kuin henkemme edestä.
Johnny piteli sankoa ja Yank ja minä kilpailimme siitä, kumpi ensiksi saisi lapiollisensa siihen tyhjennetyksi. Seurauksena oli, että sanko täytyi oikein kukkuramitalla, ja meidän täytyi kaataa siitä paljon hiekkaa pois. Sitten riensimme kaikki kolme joelle ja vuorottelimme sangon sisällyksen möyrimisessä, aivan kuten olimme nähneet muidenkin kullankaivajien tekevän. Se oli aikamoinen urakka, ja lopulta havaitsimme, että sangon pohjalle oli jäänyt paksu kerros pieniä kiviä ja soraa.
— Emme muistaneet siivilöidä sitä! huudahdin.
— Eihän meillä ole siivilääkään! huomautti Johnny.