— Perataan käsin koko roska, ehdotti Yank.
Päätimme tehdä niin, ja kädenkäänteessä oli sanko typötyhjä. Ei niin jälkeäkään tuosta hurmaavasta, mustasta hiekasta.
— Ehkei sitä tule joka kerralla, sanoi Johnny pettyneenä. Koetetaanpa uudestaan!
Yritimme uudestaan. Ja yhä uudestaan, Tulos oli aina sama. Kätemme turposivat ja kävivät verisiksi ja mielemme muuttui yhä alakuloisemmaksi.
Menimme parisataa askelta kauemmaksi, mutta meitä ei onnistanut sen paremmin.
— Ehkä pitäisi yrittää syvemmältä, tuumaili Yank.
— Mutta nuo toisethan näyttävät löytävän kultaa ihan pinnaltakin, väitti Johnny.
Otimme suurimmat kuokkamme ja kalvoimme parisen jalkaa syvemmältä. Aurinko poltti selkää ja käsiin ilmestyi kipeitä rakkuloita. Yank ja minä olimme kuitenkin tottuneet tuollaiseen työhön paremmin kuin Johnny parka, joka mahtoi kärsiä kovasti. Karkeimman soran alta ilmestyi pian näkyviin hienompaa hiekkaa. Päätimme taas yrittää huuhtomista. Tulos oli kuitenkin yhtä masentava kuin edellisilläkin kerroilla.
Siirryimme jälleen vähän kauemmas. Muutamalla kivellä istui sinisilmäinen, pitkäpartainen ystävämme piippuaan imeskellen.
— Onkos teillä tupakkaa, pojat? kysyi hän. Minulla ei ole hiukkastakaan, ellen saa teiltä lainaksi.