»Te olette oikeassa. Onko lähetetty taipaleelle ketään sen jälkeen kuin te tänne tulitte?»
»Bâ oui. Yks, kaks, kolme. Minä en muista. Jo Bagneau kai. Ei kukaan tiedä, ukko vain ja hänen 'coureurs du bois' [metsän juoksijat]. Hän on kovin väkevä ukko. Ei kukaan tiedä, mitä hän tekee.»
»Minun taitaa olla lähteminen samalle matkalle, siltä näyttää», sanoi
Ned Trent.
»Ja, kyllä minä luulen», myönsi Akilles, edelleenkin mitä suosittelevimman rattoisuuden äänensävyllä.
»Luuletteko, että minut lähetetään heti matkaani?»
»Minä en tiedä. Joskus ukko hyvin sukkela. Joskus hyvin hidas. Yksi päivä indiaani suututti hänen kovin; hän ampui sen indiaanin siinä paikassa. Yksi toinen kerta hän vihastui omaan turkkimatkustajaan, mutta ei tappanu hänt sukkelaan; hän toi hänen tänne, piti häntä lämpöisessä huoneessa, antoi hänelle paljon, paljon ruokaa. Pian se matkustaja oli lihava, ei kelvannut matkustamaan. Ukko lähetti hänet kovin kauas, Valasjoelle. Kovin, kovin kylmä. Se matkustaja paleltui aivan luihin asti. Ne sanovat, että ukko hänet siten kuittasi.»
»Akilles, eihän teillä liene mitään minua vastaan — tahtoisitteko, että henkeni menettäisin?»
Puoliveren valkoiset hampaat välähtivät.
»Bâ non», hän vastasi huolettomasti. »Minkätähden minä tahtoisin, että te kuolisitte? Minä ajattelen, että huono onni.»
»Kuulkaa. Minulla ei ole mitään kanssani; mutta rajalla olen sangen rikas. Minä annan teille sata dollaria, jos te autatte minua pakoon.»