Seurasi hämmästyksen paussi.
»Mitenkäs nyt», huudahti Crane, »en tosiaankaan käsitä, miten tämä vähääkään kuuluisi minun toimialaani. Kääntykää kaupanhoitajamme, herra Mc Donaldin puoleen kaikissa semmoisissa asioissa. Minua hämmästyttää, että voitte pyytää semmoista minulta.»
»Ette niinkään hämmästy, kunhan saatte kuulla, mikä mies minä olen. Mainitsin teille, että nimeni on Ned Trent, mutta en muistanut teille samalla kertoa, että olen vangittu vapaakauppias, joka olen tuomittu lähtemään 'pitkälle retkelle', ja että turhaan olen koettanut muualta saada pelastuskeinoja.»
Nyt kirkon mies käsitti. Tunkeilijan asian koko kantavuus leimahti hänen pienille sinipunerville kasvoilleen huolestuneena levottomuutena. Moisen, vieraan ehdottaman armeliaisuuden todenmukaiset seuraukset oikein hänen mieltään käännättivät.
»Ja nekö te luulette saavanne minulta!» hän huudahti, kun vihdoin sai puhuneeksi.
»Tietysti», vastasi vieras, nostaen mukavasti toisen säärensä ristiin toisen päälle. »Ettekö huomaa, että tapauksien logiikka pakottaa minua otaksumaan niin< Millä muulla tavalla voisitte menetellä! Oleskelen tässä maassa Canadan kansalaisena täydellä lainmukaisella oikeudella. Voimakkaampi on vääryydellä minut vanginnut ja vääryydellä kuolemaan tuominnut. Tietysti myönnätte, että tämä on vääryys!»
»Jaa, tiedättehän te — maan tapa — tätä tuskin voi pitää abstraktisena asiana —» änkkäsi Crane, vielä käsittämättä hänen todistelunsa johdonmukaisuutta.
»Mutta abstraktiselta kannalta katsoen laittomuus siis on ilmeinen», jatkoi vapaakauppias tyynesti. »Ja ilmeistä laittomuutta vastaan ei abstraktisen — ja konkretisen — siveyden tunnustettu tukipylväs tietysti voi asettua kuin yhdelle kannalle. Kirkon täytyy vastustaa epäsiveyttä ja sen vuoksi teidän kirkon edustajana täytyy antaa minulle rihla.»
»Unohdatte yhden asian», sanoi Crane.
»Minkä?»