Virginia älysi, että hän valehteli, ja hänen sydämensä hetkiseksi lakkasi sykkimästä siinä äkillisessä toivossa, että mies ehkä tällä yhdennellätoista hetkellä oli katunut halpamaisia aikeitaan, jotka hänellä oli ollut häntä, Virginiaa, kohtaan. Virginia kallistui hänen puoleensa pienen penkereen reunan takaa.
»Onko teillä pyssy — pitkälle retkelle?»
Mies tuijotti häneen vähän tiukemmin.
»Mikä — jaha, tietenkin», hän vastasi epävarmemmalla äänellä. »Pohjan perillä ei koskaan matkusteta ilman pyssyä.»
Impi luiskahti sukkelaan penkereen alle ja asettui hänen eteensä.
»Kuulkaa», hän alkoi oivaan tapaansa. »Tiedän kaikki, mitä tästä asiasta on tiedettävääkin. Te olette vapaakauppias ja teidät lähetetään kuolemaan. Se on murha, ja isäni on syyllinen. Hän kohotti ylpeästi päätään, mutta äänen sävy oli pakotettu. »Eilen en tiennyt tästä mitään. Olin hupsu tyttö, joka luulin kaikkia ihmisiä hyviksi ja oikeamielisiksi, ja jaloiksi kaikkia niitä, jotka tunsin. Silmäni ovat nyt auenneet. Näen vielä omaisienikin tekevän vääryyttä, enkä» — kyyneliä väreili lähellä hänen silmäripsiään, mutta hän räpytti ne takaisin — »enkä minä enää ole hupakko tyttö! Turhaa on teidän koettaa pettää minua. Teidän pitää sanoa minulle, mitä voin tehdä, sillä en voi sallia, että isäni tekee niin suuren vääryyden, koettamatta sitä estää.» Tätä hän ei oikeastaan aikonut sanoa, mutta asia äkkiä selveni hänelle. Miehen vaikutusvalta oli jälleen hänet yllättänyt, upottaen hänen tahtonsa, täyttäen hänet sillä entisellä pelolla, jonka tilanteen luonne nyt hetkeksi muutti ylpeydeksi.
Mutta hänen ihmeekseen mies ajattelikin jotain toista.
»Ken teille kertoi tämän?» hän sanoi karkeasti. Ja sitten, vastausta odottamatta: »Tietysti tuo pikku pappi; meillä näkyy vielä olevan pieni asia selvitettävänä!»
»Ei, ei!» väitti neitonen. »Hän se ei ollut, eräs ystävä minulle kertoi. Minulla oli oikeus saada tietää.»
»Teillä ei ollut oikeutta!» mies kiivaasti huudahti. »Teillä ja elämällä ei pitäisi olla mitään yhteistä. Teidän silmissänne on nyt katse, jota niissä ei ollut eilen, ja se on ystävänne syy.» Hän seisoi ja tuijotti impeen väkevästi, ikäänkuin punniten, mitä olisi paras tehdä. Sitten hän aivan rauhallisesti otti hänen kätensä omiinsa ja veti hänet paadelle viereensä istumaan.