»Joku auttoi teitä», väitti aseman päällikkö, varmana.
»Niinkö luulette?’»
»Intiaanini sanoivat teidän olleen yksin. Mutta mistä saitte tämän rihlan?»
»Varastin sen.»
»Olitteko yksinä»
Ned Trent viivähti niin lyhyen hetkisen, että sitä tuskin huomasi. Ei ollut mahdollista, etteivätkö intiaanit olisi huomanneet immen läsnäoloa, ja hän pelkäsi nyt ansaa. Sitten hän kohtasi ovipielessä seisovan Me-en-ganin ilmeikkään katseen. Virginialla ilmeisestikin oli ystäviä.
»Yksin», hän varmasti toisti.
»Se on vale. Sillä vaikka intiaanini erehtyvätkin, niin näki pastorimme, että asemalta poistui kaksi henkeä vähää ennen, kuin lähetin teitä kiinni ottamaan. Toinen souti kanootissa saaren ympäri; toinen poistui metsäpolkua.»
»Sepä vasta pastori», vastasi Trent hämmästymättä. »Parempi kun ylennätte hänet urkkijaksenne.»
»Kuka se toinen oli?»