Viimemainittu ei mitään välittänyt aseman päällikön käskystä. Galen
Albret kohotti äkkiä aseensa pöydältä.
»Seis, taikka ammun!» hän huusi terävästi.
»Se on tarkoituskin», Ned Trent sanoi hammasta purren.
Nelisen askelta vain oli miesten väliä. Galen Albret tähtäsi revolverillaan. Ned Trent tarkkaavaisena varustautui hyppyyn. Pöydän alapäässä Me-en-gan valmistautui hyökkäykseen.
Sitten vapaakauppiaan jäsenet äkkiä hervahtuivat, hän oikaisi selkänsä ja palasi varmana ikkunalle. Katsellessaan hämmästyneenä ympärilleen, tämän äkillisen mielen muutoksen syyn älytäkseen, molemmat toiset miehet näkivät edessään toisen huoneen ovessa Virginia Albretin.
»Isä!» hän huudahti.
»Teidän pitää lähteä pois», sanoi Ned Trent selvällä ja maltillisella
äänellä, toivoen tahdollaan hallitsevansa hänen ilmeistä kiihtymystään.
»Tämä ei ole semmoinen asia, että teidän sopii siihen sekaantua. Galen
Albret, käskekää hänet pois.»
Aseman päällikkö oli jykevässä nojatuolissaan kääntynyt jyrkästi tytärtään kohti, katsoen häneen otsa rypyssä.
»Virginia», hän käski varmalla jyrkällä isävaltaäänellä, »poistu huoneesta. Sinulla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa, enkä tahdo, että siihen sekaannut.»
Virginia astui rohkeasti esiin oviuutimien luota ja pysähtyi. Hänen sormensa tapailivat hermostuneesti toisiaan, huulet värisivät, posket vuoroin punastuivat, vuoroin kalpenivat, mutta varmasti hän kohtasi isänsä katseen.