Ikäänkuin nämä sanat olisivat ruumiillisesti eteenpäin sysänneet, Galen Albret hyökkäsi lyömään iskunsa. Vapaakauppias sukkelaan kumartui, sysäsi olkansa vanhemman miehen keskiruumista vastaan ja asemansa sulalla etevämmyydellä pakotti vastustajansa peräytymään. Epäilemättä taistelu nyt olisi jatkunut ruumis ruumista vasten, elleivät aseman päällikön polvitaipeet hänen taapäin peräytyessään olisi kipeästi sattuneet pöydän vieressä seisovan tuolin terävään syrjään. Albret menetti tasapainonsa, horjui ja lopulta putosi rajusti istumaan. Ned Trent paikalla pönkitsi hänet olkapäästä voimattomaan liikkumattomuuteen. Me-en-gan oli ottanut haltuunsa pudonneen revolverin, mutta ei muutoin yrittänyt sekaantua asiaan. Intiaani semmoisissa pulissa muistaa kurisäännön — hän ei ollut saanut käskyä.
»Ja nyt», sanoi Ned Trent purevasti, »arvelen minä tämän tähän päättyvän. Te ette juuri loista, hyvä herrani», hän hieman hymyili. »Te ette ole loistanut alusta pitäen, eikö niin? Te kielsitte minulta paljon asioita, mutta minä olen tehnyt ne kaikki. Tein kauppaa intiaanienne kanssa. Kuljin maassanne, missä minua halutti. Ettekö luule minun olleen täällä monta kertaa, ennenkuin minut kiinni saatiin? Ja te kielsitte minua enää tapaamasta tytärtänne. Tapasin hänet samana iltana ja seuraavana aamuna ja seuraavana iltana.»
Hän seisoi, Galen Albretia yhä liikkumattomana tuolissa pitäen, katsoi vakaasti ja vihaisesti aseman päällikköä silmiin, säestäen jokaista sanaansa hillityn kiihkonsa painolla. Impi kosketti hänen käsivarttaan.
»Vaiti! ah, vaiti!» hän huudahti kauhuissaan. »Elä enää suututa häntä!»
»Kun kielsitte minua häntä kosiskelemasta», vapaakauppias jatkoi, mitään välittämättä, »nauroin teille.» Vasemman käden äkkinäisellä nopealla liikkeellä hän veti immen luokseen ja kosketti huulillaan hänen otsaansa. »Katsokaas! Kieltonne ovat olleet jotensakin naurettavia. Minä näytän heti alusta saakka olleeni teistä voitolla. Sattumalta on henkeni käsissänne. Olkoon niin! Se on pieni palkka ja huono tyydytys.»
Hän ponnahti erilleen aseman päälliköstä ja astui takaperin.
Galen Albret istui alallaan koettamatta enää uudistaa tappelua. Nämä muutamat pakolliset toimettomuuden hetket olivat palauttaneet hänen mielenmalttinsa. Hän oli vielä sisuksiaan myöten vihoissaan, mutta raivon mielettömyys oli mennyt. Päältä nähden hän oli ennallaan. Ainoastaan rinnan kiivas kohoaminen vastasi Ned Trentin nopeaan hengitykseen, molempain miesten tätä seuraavan lomahetken aikana uhmaten tuijottaessa toisiaan.
»Hyvin hyvä», sanoi aseman päällikkö lopulta lyhyeen. »Aikanne on ohi. En katso tarpeelliseksi hirtättää teitä. Saatte tänään lähteä pitkälle matkallenne.»
»Ah!» huudahti Virginia masennetulla epätoivon äänellä ja hiipi rakastettunsa rinnalle.
»Hiljaa! hiljaa!» tyynnytteli tämä. »Onhan pelastumisen mahdollisuus.»